Päijät-Hämeen vuoden 2019 yrittäjät - katso lista

Yrittäjän päivää on vietetty valtakunnallisesti syyskuun 5. päivänä vuodesta 1997 alkaen. Vuoden 2019 yrittäjiksi Päijät-Hämeen kunnissa valittiin:

Asikkala

Plastvo oy:n Tomi Ahonen ja Pekka Jaakkola. Yritys valmistaa muovituotteita 7–8 työntekijän voimin.

Hartola

Hartolan Kukkakauppa ja Hautaustoimisto ky:n Kirsi Lundgren. Yritys on toiminut 20 vuotta.

Heinola

Kenkä-Jenni ky:n Salme ja Hannu Tiili. Menossa on sukupolvenvaihdos: tytär jatkaa vuonna 1985 perustettua yritystä.

Hollola

Viherpalvelut Hyvönen oy:n Timo ja Katja Hyvönen. Myös pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Savossa toimiva yritys työllistää 62 henkeä ympäri vuoden ja kesäisin lähes sata.

Kärkölä

Parturi Erja Aaltonen on toiminut kilpaillulla alalla jo vuodesta 1983 lähtien.

Lahti

Ravintola Roux oy:n Kati Häkkinen, Sami Häkkinen ja Antti Hietanen.

Lahti/Nastola

Thermo-Tek oy:n Matti Lavikka. Yritys on erikoistunut ajoneuvojen kylmäkoneiden, ilmastointi- ja lämmityslaitteiden huoltoon, korjaukseen, myyntiin ja asennukseen.

Orimattila

Valokuvaamo Potretti oy:n Tomi Kallio on kansainvälisesti palkittu pitkän linjan muotokuvaaja ja alan monipuolinen yrittäjä.

Padasjoki

Padasjoen Metalli oy:n Juhani Niemi. Vuonna 1973 perustettu monipuolinen tilauskonepaja on iso työllistäjä.

Sysmä

Autoilija Juha Salonen on toiminut vuodesta 1988. Menestyvä yritys työllistää muun muassa tavarakuljetuksissa ja maanrakennuksessa yhteensä neljä henkeä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Heinäkuussa on vielä hiljaista, mutta elokuussa tanssitaan jo muutamalla Päijät-Hämeen tanssilavalla – katso, missä lavatansseja järjestetään
  2. Oletko todellinen Päijät-Hämeen tuntija? Testaa tietosi kuvavisassa
  3. Hammashoitokäynnit vähenivät jopa alle puoleen korona-aikana – jonojen purkuun voi mennä vuosia, arvioi Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja
  4. Heinolan kirkkoherra Janne Hatakka toivoo kirkolta suvaitsevaisuutta – "Olen surullinen, että emme mahdu samaan porukkaan, jos olemme jostain eri mieltä"
  5. Yön uutiskooste: Marinin hallituksen kykyihin luotetaan enemmän kuin Rinteen ja Sipilän
  6. Hykyn toimitusjohtaja Marina Erhola irtisanoutui THL:n ylijohtajan tehtävästä – "Ratkaisu tuntui oikealta"
  7. Suur-Hollola-ajo täyttää Lahden seudulla auki olevat hotellit – "Minilomille alkaa riittää kysyntää"
  8. Polttareitaan viettäneen kapellimestari Santtu-Matias Rouvalin musiikkiesitys herätti huomiota Lahden torilla – "Mahtavaa olla Lahessa"
  9. Päijäthämäläisen Salpausselkä Geoparkin haku Unesco-verkostoon käynnistyi – statuksen voi saada aikaisintaan vuonna 2022
  10. Valtio jakaa kunnille 2 miljardia euroa, mutta silti jopa Helsinki tekee kymmenien miljoonien eurojen tappiot – "Veronkorotuksissa joudutaan tekemään isoja arvovalintoja", sanoo kokenut kuntakonsultti
  11. Ministeri ja Kuntaliiton toimitusjohtaja vääntävät kuntien uusien tehtävien rahoituksesta julkisen talouden sukeltaessa – "Emme usko, että valtionkaan rahat riittävät"
  12. Lauri Ilolan Esalainen: Aion päihittää Novak Djokovicin, jos se edesauttaa tapahtumakesän jatkumista
  13. Heinolan Kailas-talon rakentaminen voi alkaa aikaisintaan ensi vuoden alussa
  14. Pääkirjoitus: Kuntapäättäjillä tiukka syksy – veronkorotuspaineet jopa ennätykselliset
  15. Henkilöauto suistui tieltä Lahdessa – katkaisi valopylvään ja puun

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.