Hyvinvointiyhtymä valmistelee rokotuspisteen avaamista Lahden Messukeskukseen

Päijät-Soten alueella annetaan tällä viikolla noin 4 000 rokotetta ja ensi viikolla noin 5 000 rokotetta. Timo Mustalampi

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä kertoo valmistelevansa massarokotuspisteen avaamista Lahden Messukeskukseen.

Tällä hetkellä ykkösriskiryhmän rokotuksia tehdään Lahdessa kauppakeskus Trion rokotuspisteessä ja Sysmän ja Heinolan sote-keskuksissa. Rokotukset laajenevat muihin sote-keskuksiin heti, kun rokotteita saadaan enemmän, yhtymän tiedotteessa kerrotaan. Tavoitteena on aloittaa riskiryhmien rokotukset sote-keskuksissa 1. maaliskuuta.

Tällä hetkellä muiden kuntien kuin Sysmän ja Heinolan asukkaat voivat varata ajan Trion rokotuspisteelle.

Yhtymän mukaan aikoja koronavirusrokotuksiin varataan vilkkaasti. Nyt rokotteita annetaan ykkösriskiryhmään kuuluville 60–69-vuotiaille ja yli 80-vuotiaille.

Myös ikääntyneiden kotihoidon asiakkaiden ja työntekijöiden rokotukset ovat alkaneet. Kotihoidon työntekijöihin rinnastetaan myös muut sosiaali- ja tervesyalan ammattilaiset, jotka työskentelevät pääsääntöisesti iäkkäiden asiakkaiden kodeissa. Yksityisen palvelutuottajan työntekijät voivat varata ajan Lahden Trion rokotuspisteelle.

Tällä viikolla annetaan kaikkiaan noin 4 000 ja ensi viikolla noin 5 000 rokotetta.

Sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä avataan uusia aikoja varattavaksi aina sitä mukaa kun rokotteiden määrät varmistuvat.

Yhtymä tiedottaa kakkosriskiryhmään kuuluvien henkilöiden, 70–79-vuotiaiden henkilöiden ja laajemman väestön rokotusaikataulusta, kun aikataulu varmistuu.

Kun laajemmat väestön rokotukset alkavat, jaetaan rokotteita alueen työterveysyrityksille näiden omien asiakkaiden rokottamiseksi.

Lisää tietoa rokotusten etenemisestä voi katsoa Päijät-Soten verkkosivuilta.

Missä Päijät-Hämeen korona­rokotuskirjeet viipyvät?

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut