Inkkariratsukosta ensimmäinen Takkulan Polle

Kilpailun päätuomarina toimi näyttelijä Olga Temonen. Tässä hän palkitsee koko kisan voittajan Ulriikka Piiraisen ja Luca-ponin. Tiina Larjo

Tiina Larjo

Eipä haitannut helatorstain sade, tuuli tai kylmyys ratsastajia, kun he valmistelivat hevosiaan Takkulassa järjestettyyn pukuratsastuskilpailuun. Tallin käytävillä ja hevosten karsinoissa oli melkoinen tohina jo hyvissä ajoin torstaiaamuna, kun innokkaat hevostytöt koristelivat  ratsujaan Takkulan Polle –kilpailua varten. Omat puvut oli sovitettu päälle jo hyvissä ajoin.

Paljon olikin vaivaa nähty kisa-asujen ja kasvomaalausten kanssa. Takkulan maneesissa taitojaan esitteli jos jonkinlaista ratsukkoa: oli Peppi Pitkätossua apinoineen, oli balleriinaa, lännentyttöä, pari intiaania, pellejä, prinsessoja ja jopa kukkahattutäti.

Arvovaltaisen tuomariston puheenjohtajana toimi televisiosta tuttu näyttelijä Olga Temonen.

Tuomaristo oli hyvin yksimielinen voittajasta. Ulriikka Piirainen ja poninsa Luca olivat sonnustautuneet jotakuinkin täydelliseen intiaanikuosiin, ja ratsukon yhteistyökin sujui saumattomasti. Eikä ihme, sillä Luca-poni on ollut Ulriikalla jo pari vuotta.

Kermanvaalea Luca hyväksyi muitta mutkitta sen, että myös sille oli laitettu sulkapäähine korville. Poni on Ulriikan mukaan muutoinkin kiltti ja sopeutuvainen kaveri.

- Luca on sopivasti vauhdikas ja kiltti, ei pure eikä potki, mutta tykkää laukata kovaa, kiitteli 11-vuotias ratsastaja poniaan.

Luca oli siis mitä oivin valinta ensimmäiseksi Takkulan Polleksi.

Pukuratsastuksen kakkoseksi tuomaristo valitsi pellekaksikko Taru Huttusen ja Taifuun-ponin. Kolmas oli kukkahattutätiratsastaja Anna Ikäheimonen ja Grandessa H –tamma.

Yleisökin sai äänestää suosikkiaan. Sen mieleen oli pelleratsastaja Taru Huttunen. Lehdistön kannustuspalkinnon sai lännentyttö Jenna Tuominen Takkulan ratsastuskoulun tulisella kilpahevosella Windfee. Ratsastaja päätyi yleisön edessä taluttamaan hevostaan, joka kävi turhankin kovilla kierroksilla. Päätuomari Olga Temonen korosti valinnassa sitä, että hyvä ratsastaja tuntee hevosensa niin hyvin, että osaa tilanteessa kuin tilanteessa toimia oikealla ja turvallisella tavalla.

Pukuratsastuksen lisäksi Takkulan maneesissa käytiin vauhdikas keppihevoskisa, jossa viiletti toistakymmentä keppariratsukkoa. Tyttöjen itse ompelemat keppihevoset osoittautuivat melkoisen vauhdikkaiksi kilpakumppaneiksi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut