Mies kähvelsi alkoholia lahtelaiskaupassa - hupparin alta paljastui pullo poikineen

Heidi Nikunen

Alkoholivaras iski Lahden Vapaudenkadulla sijaitsevaan myymälään keskiviikkona hieman kello seitsemän jälkeen illalla. Hämeen poliisin hätäkeskukselta saaman tiedon mukaan 28-vuotias mies oli anastanut alkoholijuomia myymälästä ja piilottanut ne hupparinsa alle. Sen jälkeen hän oli ohittanut kassat maksamatta ostoksiaan.

Vartija sai kuitenkin miehen kiinni kassalinjojen jälkeen. Poliisi turvallisuustarkasti miehen ja löysi hänen hallustaan pienen määrän marihuanaa.

Miehen epäillään syyllistyneen näpistykseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelaislähtöinen Anu Kuivalainen sai idean kehuttuun dokumenttiinsa omasta viidenkympin kriisistään – "Rupesin miettimään pitkää parisuhdetta eläneenä, kuinka kauan siinä on vielä kivaa"
  2. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"
  3. Yhdessä työt ja yöt – Virpi Kesonen ja Ilkka Koskinen vaalivat Lahden upseerikerhon perinteikästä miljöötä
  4. Pajulahden Masto cupiin osallistuu yli 2 500 jalkapalloilijaa – avausottelussa vastustajansa kaataneen FC Folkin pelaajat saapuivat Lahteen Haapavedeltä asti
  5. Yön uutiskooste: CNN: Räjähteitä valmistava mosambikilaisyhtiö vahvistaa tilanneensa Beirutissa räjähtäneen ammoniumnitraatin
  6. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  7. Lukijalta: Mehiläisen toimitavat yhteistyössä pelottavat – katsokaa vain, miten kävi Lapin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä
  8. Nähtiinkö yhtymäkokouksessa puolueiden juoni vai yksittäisten kokousedustajien irtiotto? – "Tämä vaikuttaa kokoomuksen ja keskustan sopimalta taktiikalta"
  9. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun
  10. Suomi on maailman ykkönen kuminan tuotannossa – Miksi suomalaiset ovat onnistuneet paremmin kuin ruotsalaiset?
  11. Fyysisempi, tasaisempi ja kypsempi Iikka Kangasniemi palasi Isku Areenaan jälleen Pelicansin riveihin – "Pyrkimykseni on pelata hyvällä tasolla entistäkin tasaisemmin"
  12. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  13. Lahtelaisen olympiavoittajan poika kisaa MasterChef-ohjelmassa
  14. Lauantaina helle hellii etenkin maan länsiosaa
  15. Lahti on saanut etäkoulukevään jäljiltä 1,5 miljoonaa oppimisen tukemiseen – avustus käytetään tukiopetukseen ja uusien opettajien palkkaamiseen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.