Kippari luopui Koskelosta ja toi Lahden satamaan uuden aluksen - "Keväällä katsellaan, mikä on meininki"

Laivuri Jouni Tammelin toi Lahteen uuden aluksen Pohjois-Päijänteeltä. Niko Niemi

Kari Anttinen

Lahden matkustajasatamaan kiinnittyi viime viikolla uusi alus. Laivuri Jouni Tammelin toi m/s Rainbown laituripaikalleen Sibeliustalon eteen.

Tammelin muistetaan erityisesti huomiota herättäneen vartiolaiva Koskelon omistajana. Laiva kelluu ja kerää katseita satamassa edelleen, mutta se sai talvella uuden omistajan.

Tammelin ajoi m/s Rainbown Lahteen Pohjois-Päijänteeltä. Vuonna 2008 valmistuneen aluksen nimi muuttuu, mutta uutta ei ole vielä päätetty.

Tammelinin mukaan uusi alus ei kilpaile nykyisten kanssa.

- Sillä ei liikennöidä muiden tapaan. Me tarjoamme asiakkaille kokous- ja juhlatiloja, saunomista ja yöpymismahdollisuutta.

Jouni Tammelinin alus odotaa nyt matkustajasatamassa kevättä ja kauden alkua. Niko Niemi

Laivassa on neljä 2-3 hengen hyttiä, yläkerrassa salonki ja alakerrassa kabinettitilat. Sauna on rakennettu laivan peräosaan.

- Lipputuloilla emme lähde liikkeelle lainkaan. Toki, jos asiakas haluaa saunoa vaikka Vääksyssä, viemme aluksen sinne.

J-Team´s Line -yrityksellä on Koskelon myynnin jälkeen vielä kaksi muutakin alusta. Molemmat ovat tällä hetkellä telakalla, eivätkä ne Tammelinin mukaan ole näillä näkymin tulossa kaupalliseen liikenteeseen.

- Keväällä katsotaan, mikä on meininki, miten toiminta tällä konseptilla sujuu. Ei tätä vyö kireällä tehdä, minäkin teen tätä aika lailla harrastuspohjalta, sanoo Tammelin.

Jouni Tammelin löysi m/s Koskelolle talvella uuden omistajan. Elias Lahtinen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"
  2. Sammutustyöt ovat jatkuneet läpi yön Jokimaan palopaikalla Lahdessa - "Saa nähdä, riittääköhän tämä päivä edes"
  3. Keskittymishäiriö vei lahtelaisen Ricardo Blancon nettilukioon, jossa kursseja suoritettiin omaan tahtiin – motivaation lisäksi kohenivat myös arvosanat
  4. Entinen kiekollinen lupaus on nyt kokenut oman pään luuta – "Tähän oli molemminpuolinen halu", sanoo Joonas Jalvanti Pelicans-paluustaan
  5. Kolme lahtelaista matematiikanopettajaa sai stipendin kiitoksena ansioituneesta työstä – "Matematiikkaa voidaan soveltaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronapandemian ratkaisemisessa"
  6. Katso tästä lista Koulutuskeskus Salpauksesta valmistuneista
  7. Katso tästä lista LAB-ammattikorkeakoulusta valmistuneista
  8. Työttömyys syöksähti 90-luvun laman tasolle, Lahdessa tilanne heikoin 23 vuoteen – "Syksystä tulee vielä synkempi", ennakoi kauppakamarin pomo
  9. Ladattava nelivetohybridi on Peugeotin tehokkain sarjatuotantomalli
  10. Poliisi, nuorisotoimi ja seurakunta valvovat nuorten juhlintaa Heinolassa
  11. Pauliina Withanage suoritti tutkinnon LAB:ssa ollessaan viimeisillään raskaana: "Vähän alkoi loppuvaiheessa jännittää, kumpi ehtii ensin"
  12. Katso tästä lista Lappeenrannan-Lahden teknillisestä yliopistosta valmistuneista
  13. Katso tästä lista Suomen Diakoniaopiston Lahden kampukselta valmistuneista
  14. Sinfonia Lahti muistaa koulunsa päättäviä Gaudeamus igitur -videolla
  15. Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen: "Itärataselvityksen sanoma on kristallinkirkas"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.