Orava sytytti maastopalon Heinolassa – "Mitään muutakaan järkevää selitystä ei löydetty"

Tehtaan henkilökunta havaitsi tulipalon, kun tehdasalueella sijaitsevassa sähkötolpassa olevasta muuntajasta kuului äänekäs pamaus.

Muuntajassa kärähtänyt orava voi huonolla tuurilla sytyttää maastopalon. Kuvan orava ei liity tapaukseen. Hannu Karjalainen

Veera Sinervo

Suomen Kuitulevy oy:n tehdasalueella Heinolassa syttyi tiistaina kolmelta iltapäivällä pieni maastopalo, jonka aiheutti orava. Maastopalo oli pinta-alaltaan arviolta muutamien metrien kokoinen.

Päivystävän palomestarin Vesa Läderbergin mukaan on todennäköistä, että orava aiheutti palon. Tilanteen tarkasta etenemisestä ei ole varmuutta, mutta luultavaa on, että orava oli kiivennyt tolpassa olevaan muuntajaan aiheuttaen mennessään oikosulun. Oikosulku on todennäköisesti aiheuttanut joko valokaaren tai sytyttänyt itse oravan tuleen. Kuollut orava löytyi palopaikan lähellä sijaitsevat sähkötolpan juurelta.

– Tämä nyt on arvelua, mutta mitään muutakaan järkevää selitystä palon syttymiseen ei löydetty, Läderberg toteaa.

Tehtaan henkilökunta havaitsi tulipalon, kun tehdasalueella sijaitsevassa sähkötolpassa olevasta muuntajasta kuului äänekäs pamaus. Tämän jälkeen tolpan lähistöllä oleva kuiva maasto syttyi palamaan. Henkilökunta aloitti alkusammutuksen palon havaittuaan, ja pelastuslaitoksen yksikön saapuessa paikalle palo oli saatu kuriin. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi loppusammutus ja palon sammumisen varmistaminen.

Tapauksesta ei aiheutunut henkilövahinkoja tai tuotantokatkoksia kuitulevytehtaan toiminnalle.

– Kellekään muulle ei käynyt mitään, mutta orava valitettavasti nyt sitten heitti henkensä, Läderberg valittelee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden vuokramarkkinat ylikuumenivat pahasti, asiantuntijan mielestä asuntopolitiikassa on munattu oikein olan takaa
  2. Pääkirjoitus: Faktat tarpeen koronaviruksesta
  3. Tänään selviää, onko Suomessa uusi koronavirukseen sairastunut - lue yön uutiskooste
  4. Tarja Koljosen Esalainen: Räpelsi puhelinta kokouksessa ja suu käy koko ajan - näin koulujen Wilma-merkinnät toimisivat myös töissä
  5. Osaatko hinnoitella asuntosi vai kuvitteletko vain? Liika kiltteys hintaneuvottelussa voi maksaa vuoden palkan
  6. "Lähivuosina on edessä isot purkutalkoot" – ARA-asuntojen jyräämistahti kiihtyy jälleen kohti uutta ennätystä, 1500:n raja meni jo rikki
  7. Ilmanlaatu on nyt poikkeuksellisen huono Lahdessa ja Hollolassa – voi aiheuttaa oireita astmaatikoille
  8. Kisatapahtumien välissä voi nauttia teatterista tai osallistua tiedetyöpajaan – näin Salpausselän kisat uudisti oheisohjelmaansa
  9. LASB pääsee aloittamaan uuden kauden puhtaalta pöydältä
  10. Joka kuntaan tulossa sähköauton pikalatauspiste – hallitus sopimassa lakiesityksestä, joka on EU-vaatimuksia tiukempi
  11. Dartsin vakava ammattivaiva säikäytti, mutta ei pysäyttänyt vääksyläistä Marko Kanteletta
  12. Riitapukariaan Orimattilassa puukottaneen tuomio aleni, hovioikeus ei pitänyt tekoa tapon yrityksenä
  13. Vaihtopenkki: Palloliiton KuPS-vyyhti on likainen, mutta tuskin tahraa Lahden mainetta
  14. Onko tässä Lahden tämän hetken lumisin maisema? Katso kuvat Salppurin kisoihin koristautuneista näyteikkunoista
  15. Orimattila ottaa käyttöön palvelusetelin yksityisiin päiväkoteihin – yksityinen toimija voi pyytää lisämaksua, jos tarjolla on lisäpalveluita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.