Asikkalan Kustaankujalla nujakoitiin toistuvasti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä

Tilanne alkoi, kun Kustaankujalla sijaitsevassa ravintolassa asioinut mies löi toista asiakasta.

Veera Sinervo

Poliisi sai yöllä kahden aikaan hälytyksen, jossa kerrottiin Kustaankujalla sijaitsevassa ravintolassa asioineen 29-vuotiaan miehen lyöneen toista asiakasta.

Tapauksen jälkeen ravintolan järjestyksenvalvoja oli poistanut väkivaltaisen miehen ravintolasta. Mies oli jäänyt ravintolan ulkopuolelle ja uhannut pahoinpitelevänsä järjestyksenvalvojan, kun ravintola sulkeutuu.

Tämän jälkeen samainen mies pyrki takaisin sisälle ravintolaan. Järjestyksenvalvojan oli turvauduttava voimankäyttöön poistaessaan miehen toisen kerran ravintolasta.

Poliisin saapuessa paikalle ravintolassa häiriköinyt mies otettiin kiinni useista rikoksista epäiltynä. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä, laittomana uhkauksena ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Katkenneen voimajohtopylvään korjaus etenee Lahden Patomäessä
  2. Uppoaisiko sinulle kilo lihaa vain minuuteissa? Lahdessa kisataan lauantaina jälleen lihamukin syönnin MM-tittelistä
  3. Pelicansin A-nuoret maalin verran alakynnessä – ottelu käynnissä, katso suora lähetys tästä
  4. Husissa todettiin toinen koronavirustartunta – suomalaisnainen oli saapunut Pohjois-Italiasta
  5. Gallup: Kysyimme Lahdessa liikkuneilta, suuntaavatko he Salppurin kisoihin, vastaus oli yksiselitteinen ei – "Aiemmin kisat näkyivät Lahdessa enemmän"
  6. Korkeakoulutettu tienaa Uudellamaalla lähes 20 000 euroa enemmän kuin maakunnissa – yksi syy selittää ilmiöstä paljon
  7. Jukurit käytti paikkansa avauserässä Pelicansia vastaan
  8. Herola aloitti Salpausselällä lupaavasti – yhdistetyn varakilpailussa kolmas
  9. Samae Koskinen esiintyy kesällä Villähteen uusilla festivaaleilla
  10. Isyys tuo tasapainoa lahtelaisen urheilijan Leevi Mutrun elämään
  11. Lahtelaistaustainen dramaturgi Marko Järvikallas pääsi esikoiskirjaa tehdessään seikkailemaan vapaana teatterin raameista – novelleihin heijastui myös nuoruuden ilmapiiriä 1980-luvun Lahdesta
  12. Eeva Soivio tuo veljensä traagisen tarinan Teatteri Vanhaan Jukoon sunnuntaina
  13. Asiantuntijat kyseenalaistivat Aika jonka sain -elokuvalle myönnettyjen palkintojen arvon – Olga Temonen vastaa: "Minulla ei ole tapahtumasta mitään pahaa sanottavaa"
  14. Kapisia kettuja liikkeellä Lahden seudulla - lauha talvi suosii tautia
  15. Pelicans-pomo Pasi Nurminen luottaa, ettei kyseenalainen seuraennätys uusiudu

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.