Grillikatoksen lattialle jäi ämpärin pohjan kuva – palomestari muistuttaa kuumien hiilien vaaroista

Anne Honkanen

Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai varhain lauantaiaamuna Lahdessa hälytyksen Niemenkadulle, jossa kerrottiin grillikatoksen palavan.

Päivystävä palomestari Kari Sipilä kertoo, että grillikatoksen lattialle jätetyn hiiliämpärin ympärillä kyti, ja siitä nousi savua.

Viereisen talon asukas kertoo, että tuhkaämpärin alla ja vieressä oli lieskoja. Asukas oli puolisonsa kanssa sammuttanut palon alun. Palokunta hoiti kytevän lattian sammuttamisen.

Sipilä sanoo, että kuumat hiilet oli grillaamisen jälkeen laitettu oikeaoppisesti sinkkiämpäriin, joka oli suljettu kannella. Hiilet olivat kuitenkin niin kuumia, että ne olivat sytyttäneet ämpärin alla olevan lattian palamaan kytemällä.

Sipilä muistuttaa, että hiiliämpärit pitäisi sijoittaa palamattomalle alustalle ja riittävän kauaksi rakennuksista.

– Se olisi hyvä muistaa. Onneksi näitä ei tule hirveän monta kertaa eteen. Tällä kertaa katoksen lattiaan jäi vain ämpärin pohjan kuva.

Lisätty 18.8. klo 12.46: Tieto viereisen talon asukkaan osuudesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.