Asiantuntija: Vaalikokouksen puheet saattoivat ratkaista, kuka on seuraava pääministeri

Joukon sulavin, yllätyksellisin ja selvästi puhettaan harjoitellut puhuja oli Alexander Stubb. Jari Suominen

Teppo Koskinen

Kokoomuksen puoluekokouksessa Lahdessa kuultiin lauantaina puheenjohtajaehdokkaiden Jan Vapaavuoren, Paula Risikon ja Alexander Stubbin esittelypuheenvuorot.

Puheenvuorot eivät ole merkityksettömiä, puhetaidon kouluttaja, retoriikasta oppikirjan kirjoittanut Antti Mustakallio sanoo.

- Tuoreimpien lukujen mukaan ehdokkaat ovat tasavahvoja kannatuksessaan. Noin 30 puoluekokousedustajaa ei ole vielä tehnyt päätöstä, ketä äänestää. Tässä tilanteessa puheilla on merkitystä.

Ensimmäisenä puheenvuoron piti Jan Vapaavuori. Mustakallion mukaan puhe oli vakaa, mutta varovaisen oloinen, eikä niin luonteva, kuin Vapaavuorella joskus on ollut.

Puheessa oli kokoomuslaisille tuttuja fraaseja jopa listoina.

- Näitä olisi voinut käyttää oivaltavammin. Henkilökohtaisesti Vapaavuoren puhe ei tehnyt säväystä.

Muutama hyvä kiteytys Vapaavuoren puheessa kuitenkin oli: luottamuspuolue ja se, että Suomen tärkeimmät luonnonvarat ovat puu ja pää.

Heikkouksia puheessa oli joitakin. Arkielämää esimerkiksi oli vähän. Sen sijaan Vapaavuori vetosi hyvin suuriin kokoomusnimiin, ja toi itsensä mukaan puheeseen lopussa hyvin.

Vakaa yleisvaikutelma voi vedota kokoomuslaisiin, Mustakallio arvioi.

Paula Risikon puhetta edelsi hyvä kannatuspuheenvuoro kuntaministeri Henna Virkkuselta, ja vähän heikompi toinen kannatuspuhe. Uskottavuus nousi ja laski, Mustakallio arvelee.

Risikon itsensä puhe ei ollut varsinaista irrottelua, johon ehdokkaalla olisi ollut varaa. Mukana oli kuitenkin hyviä elementtejä: esimerkiksi puheeseen tuotu yrittäjän tarina oli hyvin lyhyeänkin Mustakallion mukaan erittäin osuva. Konkretiaa ja arka oli Vapaavuorta enemmän.

Mustakallion mukaan Risikko on taitava puhuja.

- Puheen määrätietoinen nuotti sopii Risikon imagoon ja julkisuudessa muodostuneeseen kuvaan. Joitakin se voi häiritä tai tuntua vanhahtavalta, mutta minusta se sopii hänelle. Hän toi oman itsensä aidosti ja peittelemättä esiin, Mustakallio arvioi.

Risikolta odotettavaa murretta tuli vasta aivan puheen lopussa, ja vain kolme sanaa. Murretta ei saa viljellä liikaa, ja nyt maustetta oli hyvin kohdalleen osunut määrä, Mustakallio sanoo.

Risikon lupauksilta Mustakallio olisi kaivannut enemmän konkretiaa. Puhe puolestaan luettiin suoraan paperista, mikä aiheutti kiusallisen tauon juuri ennen huippua, kun paperit olivat sekaisin.

Ongelmana oli myös kehonkieli. Nyt Risikon kädenheilautukset näyttivät vähän teennäisiltä.

-Tätä on oikein tieteellisesti tutkittu. Kehonkieli tehostaa luontevuutta, jos se nousee ikään kuin puhujasta itsestään. Se ei kuitenkaan saa näyttää yhtään harjoitellulta. Nyt se näytti siltä, Mustakallio sanoo.

Joukon sulavin, yllätyksellisin ja selvästi puhettaan harjoitellut puhuja oli Alexander Stubb. Puheessa kannatuspuheenvuorot tulivat videolta, mukana oli pecha kucha -kuvaesittely puhujasta itsestäänja Stubb käytti tilaa hyvin. Papereitakaan ei Stubb käyttänyt.

- Stubbista näkyy, että hän on harjaantunut puhuja, mutta myös se, että hän selvästi miettii puhumista. Siitä muutkin poliitikot voisivat ottaa oppia, Mustakallio sanoo.

Niinpä puheessa olivat elementit kohdillaan. Puhuja aloitti kertomalla jännityksestään ja eteni sitten itseensä kohdistuvaan vitsiin - tarjolla olisi neljä pointtia kolmen asemesta. Stubb viljelee huumoria kuin koomikko, Mustakallio sanoo. Retoriikan peruselementit olivat kohdallaan, siis sanojen toistot ja kontrastit, esimerkiksi.

Esitystekniikka puolestaan loi kuvan eteenpäin pyrkivästä, rajoja rikkovasta ja modernista ihmisestä.

Puheessa kuitenkin oli riski, Mustakallio huomauttaa. Kannatusvideot, joissa ihmiset puhuvat ehdokkaasta itsestään kertovat itsevarmuudesta. Ne voivat kuitenkin herkästi kääntyä itserakkaudeksi yleisön mielessä.

- Videoissa oli haettu laatua esimerkiksi Carl Bildtin ja Riitta Uosukaisen kautta. Mutta sitten oli paljon hehkutusta, joka voi kääntyä puhujaa vastaan, Mustakallio sanoo.

Puhujien järjestys arvottiin. Arvonnassa pisimmän korren veti viimeisen puheenvuoron saanut Alexander Stubb, Mustakallio arvioi.

- Tässä oli tunti puheita, ja ihmiset muistavat puheet huonosti. Viimeinen puhuja pääsee tekemään vaikutuksen.

Oman mausteensa puheisiin toi se, että kokoomuksen seuraavasta puheenjohtajasta tulee käytännössä varmasti myös Suomen seuraava pääministeri.

Kokouksessa on parhaillaan meneillään ensimmäinen äänestyskierros. Toisen kierroksen äänestyksen arvellaan olevan ohi iltapäivällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  3. Suora lähetys: Katso MiPK-Reipas-ottelu tästä tänään
  4. Perhoset ovat melkoisia linssiluteita – katso lukijoiden kuvat auringossa paistattelevista päiväperhosista
  5. Rulla-ampumahiihdon SM-kultaa napanneella Mari Ederillä riittää yhä työsarkaa ampumapaikalla – "Ainoa mysteeri on enää se, miten saan virheet mahdollisimman nopeasti korjattua" 
  6. Lahden Ratsastajien Iina Kauhanen voittoon Ypäjällä
  7. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  8. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  9. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  10. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  11. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista
  12. Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Pohjois-Makedoniasta saapuneita matkustajia
  13. Beirutin räjähdys jätti jälkeensä kymmeniä metrejä syvän kraatterin – Libanonissa ensimmäinen ministeriero tiistaisen räjähdyksen jälkeen
  14. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat Kärkölässä vuosikokoukseen, jossa kuultiin yleisön vahvoja mielipiteitä: "Toivon, että uusi puheenjohtaja nostaa puolueen suosta, johon se on joutunut"
  15. Sibeliustalon Finlandia-klubi pyrkii avaamaan ovensa syyskuussa – yritystapahtumien ja kokousten varaustilanne normalisoitumassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.