Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leivotko mokkapaloja vai ahkeroitko talkoissa? Vastaa ESS:n kyselyyn ja kerro, mikä olisi paras tapa rahoittaa lasten harrastustoimintaa

Saarimökki muistuttaa pienen miehen suuresta tarinasta - Toivo Pylväläinen tunnettiin Päijänteen erakkona

Markku Lepistö muistaa noin 15-vuotiaana nähneensä kerran koulumatkallaan bussissa laihansitkeän miehen, joka haisi pahalta, naukkaili viinaa ja söi makkaraa. Mies jäi pois bussista Asikkalan Pulkkilanharjulla, Lepistö jatkoi Sysmään.

1970-luvun alussa matkannut mies saattoi olla Toivo Pylväläinen (1894-1979), Päijänteen erakkona tunnettu kalastaja. Hän oli ehkä palaamassa kotisaareensa käytyään Lahden torilla myymässä kalojaan.

Lepistön kertomasta tapahtumasta alkaa purkautua Pylväläisen elämän laajempi kuva. Autio saari keskellä Päijänteen Tehinselkää oli Pylväläisen koti kymmenien vuosien ajan. Päijänteeltä ei hevin löydy toista yhtä yksinäistä paikkaa kuin Harhun eli Koreakoivun saari.

Saaren erikoisuus on, että se sijaitsee kolmen kunnan rajalla: Kuhmoisten, Padasjoen ja Sysmän.

Saarella on kaksi virallista nimeä, joista Koreakoivu johtui saaren kärjessä kasvaneesta komeasta koivusta. Puu on nyt kaatunut, mutta valkoinen kummeli ohjaa yhä kulkijoita.

Lähin kiintopiste mantereella on Sysmän Suopelto kauppoineen noin kahdeksan kilometrin päässä. Se tarkoittaa parin tunnin rivakkaa soutumatkaa. Lahden torille lähtö oli vielä suurempi urakka, sillä Pulkkilanharjulle oli vielä pitempi matka.

Pylväläinen veisti soutuveneensä itse. Hän sai myöhemmin lahjaksi myös perämoottorin, mutta ei jaksanut vetää sitä käyntiin. Talvikalastus tarkoitti verkkojen kokemista hiihtäen.

Mökki on nyt nähtävyys

Pikkuinen hirsimökki on edelleen paikoillaan. Kesäaikaan siellä piipahtaa usein veneilijöitä ja saarelle järjestetään jopa turistikierroksia matkustajalaivoilla. Sysmän keskustan satamasta matka kestää pari tuntia suuntaansa.

Turistit näkevät harmaan pikkutalon ja vielä pienemmän rantasaunan ja palaavat sitten takaisin turvalliseen maailmaansa, jossa liikenne, sähkö ja suihkut toimivat joka säällä.

Ei kuitenkaan vaadi paljon mielikuvitusta ajatella, millaiset olosuhteet kivisellä, tuulisella saarella olivat syksystä kevääseen. Tehinselällä tuulee lähes aina, ja kaikki tuulet osuvat saareen, jonka pituus on noin puoli kilometriä ja leveys parhaimmillaankin vain 150 metriä.

Kesällä aallokko nousee helposti vaarallisen korkeaksi soutuveneelle.

Uuni ei riittänyt

Mökin lämmityksestä vastasi leivinuuni, mutta talvella sisällä saattoi olla niin kylmä, että siellä piti istua talvitamineissa. Tosin Pylväläinen oli karaistunut mies ja saattoi nukkua ulkonakin. Kelirikkoaikaan yhteydet ulkomaailmaan olivat poikki jopa viikkokausia. Viihdykkeenä toimi vain patteriradio.

Pylväläinen oli pieni mies, vain noin 160-senttinen, joten hän mahtui hyvin matalaan yhden huoneen taloonsa. Ympärille hän raivasi pienen kasvimaan ja istutti jopa omenapuita. Niistä ei näy enää merkkejä, ja saari näyttää luonnontilaiselta eli kivikkoiselta. Nyttemmin toisaalle saarelle on ilmestynyt pari uutta kesämökkiä.

Lepistö ja Pylväläinen eivät koskaan tavanneet tietoisesti, mutta merkillisen miehen elämä kiehtoi Lepistöä niin paljon, että hän kokosi kirjaan erakon elämänkerran vuonna 2015.

– Viiden vuoden salapoliisityön jälkeen, hän kuvaa.

Ensimmäinen oikaistava väärinkäsitys on, että Pylväläinen olisi ollut erakkoluonne, eli vieroksunut ihmisten seuraa. Päinvastoin: hänellä kävi paljon vieraita ja mies itse oli armoitettu jutunkertoja.

Toivo Pylväläisenelämänvaiheista saisi myös todella jännittävän elokuvan, vaikka ehkä harva uskoisi, että tarina on täyttä totta. Pelkästään hänen viettämänsä 45 vuotta pikkumökissä pienellä saarella on ihmetyksen aihe. Toisekseen hänen kädentaitonsa olivat synnyttämässä Suomeen uutta pienteollisuuden alaa, uistinvalmistusta.

Viikko ilman ruokaa

Entäpä tämä: lähes 80-vuotiaana hän joutui viettämään viikon pikkuluodolla Päijänteellä ilman ruokaa. Nälkäviikon aiheutti se, että hän oli kaupasta palattuaan noussut puolimatkassa maihin. Vene irtosi kiinnityksestä ja karkasi vieden ruuat mukanaan.

Viikon aikana vanhus ei halunnut syödä edes saarella pesivien lintujen munia, koska koki lintujen kieltävän tuhotyön. Onneksi oli kesä ja ympärillä riittämiin juotavan hyvää Päijänteen vettä, ja lopulta ohi ajanut veneilijä löysi hänet.

Itse asiassa dokumenttielokuva on tekeilläkin, joskin päähenkilöitä on kaksi: toinen on Pylväläisen siskon pojanpojan tytär Nadja Laitinen. Kuvauksia tehtiin saarella jo vuonna 2017.

– Kuvaukset ja editointi ovat vielä hiukan kesken, kertoo Laitinen tämäm hetken tilanteesta.

Ideana on yhdistää kahden eri sukupolven elämänkokemusta ja elämän tarkoituksen etsimistä.

Orpo joutui varhain töihin

Pylväläisen elämän alku oli vaikea: hän joutui lähtemään kotoaan Joutsasta leivän hakuun jo 11-vuotiaana. Koulunkäynti jäi ilmeisesti pariviikkoisen kiertokoulun varaan. Täydennyskoulutus tarkoitti paria viikkoa armeijan hevosenhoitokoulua.

Puhetaito hänellä oli sen sijaan jo syntymälahjana ja hoksottimet varmasti paikoillaan.

1920-luvulla hän toimi Rautatiehallituksen palveluksessa peräti esimiehenä, vaikka olikin vailla muodollista koulutusta. Elämän käännekohta sattui 1920-1930–lukujen vaihteessa, kun Heinolaan rakennettiin Kymijoen ylittävää rautatiesiltaa.

Työmaan kanttiinin keittäjä tuli raskaaksi, ja Pylväläistä epäiltiin isäksi. Epäilty katosi keskellä päivää jäljettömiin, ja hän katkaisi yhteytensä myös sukulaisiinsa vuosikymmeniksi. Suku uskoi miehen kuolleen ja joutui usein tunnistamaan lähistöltä löytyneitä ruumiita.

Pylväläinen kuitenkin työskenteli aluksi maatilalla Asikkalassa, jossa myös uisteli kalaa myytäväksi lähitaloihin. Kalastus muuttui ammatiksi ja asuinpaikat Päijänteen saariin, joissa vielä 1930-luvulla oli vakituista asutusta.

Kiertävä elämä rauhoittui, kun Pylväläinen vuokrasi mökin Harhun eli Koreakoivun saaresta vuonna 1936 ja vietti siellä loppuikänsä paria viime vuotta lukuun ottamatta. Ne kuluivat vanhainkodissa Kuhmoisissa – josta hän tosin koetti karata.

Pylväläisen aikaan Päijänteellä uiskenteli vielä luonnon taimenia, jotka olivat arvokas saalis. Niiden pyyntiä varten Pylväläinen alkoi 1930-luvulla valmistaa uudenlaisia pyyntivälineitä, kalan näköisiä uistimia. Tarkkuutta vaativa työ tapahtui mökissä öljylampun varassa. – Tämä puusohva oli myös hänen työpöytänsä, esitteli sisarenpoika Heikki Laitinen heinäkuisella risteilyllä.

Eno löytyi sattumalta

Laitinen onnistui löytämään kadonnen enonsa vuonna 1962. Tuolloin hän kuuli sattumalta, että radiossa haastateltiin erästä kalastajaa. Tämä ei paljastanut nimeään, mutta kertoi asuvansa Koreakoivun saaressa.

Laitinen havahtui siihen, että kalastajan ääni muistutti Laitisen äidin ääntä.

Laitinen etsi kyydin Koreakoivuun, esittäytyi enolleen ja vietti sen jälkeen perheineen usein kesäpäiviä Pylväläisen seurassa, kun yhteys enoon oli taas solmittu. Poikamiehen siisteyskäsitys oli venyvä, joten vieraat joutuivat ensin siivoamaan ympäristöä.

Pylväläinen oli ollut lähiseudulla toki tunnettu, mutta hän ei ollut kertonut menneisyydestään mitään kenellekään. Syytä katoamiseensa hän ei paljastanut myöhemminkään. Laitinen jäljitti myöhemmin myös naisen, jonka raskaus oli epäilty syy Pylväläisen katoamisen. Naisen perhe kuitenkin kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä.

Samoilla vesilläPylväläisen kanssa kalasti LauriRapala, jollePylväläinen antoi vinkkejä kehittämistään uistimista. Rapala perusti uistintehtaan, joka toimii edelleen ja on maailman suurin viehevalmistaja.

Pylväläinen onnistui patentoimaan oman uistinkeksintönsä vuonna 1952, mutta siitä ei ollut enää hyötyä. Liian moni muu valmistaja oli jo ryhtynyt valmistamaan omaa versioitaan. Rapala ja Pylväläinen pysyivät kuitenkin ystävinä.

Kaveri sai patsaan

Pieni ihme on, mistä Pylväläinen sai tarveaineet uistimiinsa. Korkinpaloja hän sai pelastusliiveistä, mutta kiiltävää selluloidikalvoa pintaan ei varmasti myyty sysmäläisessä kyläkaupassa.

– Uskon, että hänen kalakaverinsa toimittivat aineksia hänelle, vastaa Lepistö.

Lauri Rapalalle on pystytetty komea patsas Vääksyn kanavan kupeeseen. Pylväläisen epävirallinen patsas on puuta. Lepistö on veistänyt sen itse ja säilyttää sitä katon alla omassa pihapiirissään.

Erakon mökin omistaa nyt Metsähallitus, joka antaa kunnostukseen tarvikkeita kotiseutuyhdistykselle eli Sysmä Seuralle. Katto on uusittu kahteen kertaan Pylväläisen kuoleman jälkeen.

Mökin alimmat hirret näyttävät olevan lahoja, mutta Lepistö ei ole vakuuttunut, kannattaako niiden uusiminen: kengitys voisi hajottaa koko mökin.

Toivo Pylväläisen hauta sijaistee Kuhmoisissa. Haudalla on kivi, joka on siirretty sinne hänen kotisaareltaan.

Lähde: Toivo Pylväläinen Päijänteen erakko, Sysmän Kirjakylä Oy