Lahden elätettävä väestön osa kasvaa nopeasti

Vanhusten osuus lahtelaisista kasvaa nopeasti. Risto Aalto

Pirjo Kamppila

Vanheneva väestö ja työttömyys kasvattavat Lahden huoltosuhteita, Lahden kaupunki kertoo tiedotteessaan.

Huoltosuhde ilmaisee, montako lasta ja vanhusta on kutakin työikäistä (15–64-vuotiaat) kohden.

Lahden väestöllinen huoltosuhde seurasi 1990-luvun loppupuolelle asti suurimpien kaupunkien keskiarvoa, kunnes se alkoi huonontua. Vuonna 2014 Lahden väestöllinen huoltosuhde ylitti koko maan tason.

Taustalla on ollut väestön vanheneminen sekä työikäisen väestön väheneminen verrattuna vertailukaupunkeihin.

Väestöllinen huoltosuhde oli koko maassa viime vuonna alhaisin Helsingissä, Tampereella ja Vantaalla, alle 0,5.

Korkein väestöllinen huoltosuhde oli Kouvolassa (0,69), Porissa (0,66) ja Lahdessa (0,63).

Taloudellinen huoltosuhde puolestaan kertoo, montako työvoiman ulkopuolella olevaa ja työtöntä oli kutakin työssäkäyvää kohden.

Alhaisin taloudellinen huoltosuhde oli pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa, noin 1,1, korkein Kouvolassa 1,61, ja Lahdessa se oli yli 1,5.

Eläkeikäisten osuus kasvaa yli neljännekseen

Jos väestökehityksen trendi Lahdessa jatkuu, 2030-luvun loppuun mennessä työikäisen väestön määrä ja osuus yhä vähenee, samoin lasten osuus. Eläkeikäisten osuus kasvaa 28 prosenttiin väestöstä.

Yksi keino huoltosuhteen korjaamiseksi lyhyellä tähtäimellä on tiedotteen mukaan radikaalien työllistämistoimien lisääminen sekä työperäisen maahanmuuton reilu kasvattaminen, pidemmällä aikavälillä syntyvyyden kasvun tukeminen. Kasvu riippuu pitkälti siitä, onko Lahdessa työpaikkoja ja siten toimeentulomahdollisuuksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Seurahuoneella kokoontunut vihreiden ministeriryhmä esitti ympäristövaateita syksyn budjettiriiheen ja kehui kaupungin ympäristötoimia –  sisäministeri Ohisalo: "Moni voisi ottaa oppia Lahdesta"
  2. Päijät-Hämeessä todettu yksi uusi koronavirustartunta – 26 hyvinvointiyhtymän työntekijää karanteenissa
  3. Lahden Demarit väläyttää terveyskeskuspalveluiden palauttamista yhtymältä kaupungille - myös vasemmistoliitto olisi valmis irrottamaan Lahden peruspalvelut ”villiintyneestä yhtymästä”
  4. Koronavilkku-sovellukselle tavoitellaan miljoonaa käyttäjää kuukaudessa – käyttö ei vaadi henkilötietoja
  5. Leo Laakko ja Kari Onninen edustavat Päijät-Hämettä Ilomantsin karhunveistokilpailuissa
  6. Uudenmaankadulla Lahdessa alkaa viikkoja kestävä päällystysurakka - näin se etenee
  7. Suomessa kaksi uutta koronaan liittyvää kuolemaa ja 17 tartuntaa – TS: Turkuun Skopjesta palanneen lentokoneen matkustajista monella koronatartunta
  8. Hämeen kauppakamari vauhdittaa yritysten hallitustyöskentelyä – hanke on yrityksille maksuton
  9. Tuore tutkimus: Moni nuori haluaisi itsenäistyä jo 18-vuotiaana, mutta aikataulu toteutuu harvoin – "Nuoria huolettavat etenkin rahaan liittyvät asiat"
  10. Kaksi ruorijuoppoa kiinni Päijänteellä – toinen puhalsi seulonta-alkometriin isot lukemat
  11. Ari Helmisen uutisanalyysi: EU tuo apua tulevaisuusinvestointeihin – Vanhasen kassakaapissa riskiskenaariot, joihin ei ole kaavaa
  12. Kuvatempaus: Saitko komean sienisaaliin? Lähetä meille kuva
  13. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  14. Salpauksen alueella Lahdessa puhdistetaan maaperää öljystä
  15. Kansallispuvut saivat kyytiä Lahden Uudenkylän juoksutapahtumassa – "Eihän tässäkään ole järjen hiventäkään, mutta hauskaa on"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.