Vielä ehdit nauttia kesästä! Lahden seudulle luvattu jopa hellettä sunnuntaiksi

Viikonlopusta on tulossa aurinkoinen ja sunnuntaina päästään ehkä jopa hellelukemiin. Katja Luoma

Heidi Nikunen

Kesä jatkuu lämpimänä ainakin vielä hetken. Lahteen ja koko Päijät-Hämeeseen on luvassa mitä ihaninta ulkoilusäätä koko viikonlopuksi. Sunnuntaina saatetaan hätyytellä jopa hellelukemia, lupaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen.

Aurinkoinen, tyyni ja lämmin sää jatkuu viikonloppuna. Lauantaina lämpötilat kohoavat 20–23 asteeseen.

– Hieno ja aurinkoinen viikonloppu tulossa. Lauantaina on mahdollisesti pieni riski ukkosrintamille, mutta pääsääntöisesti on poutaista, Tuovinen sanoo.

Sunnuntaina ehkä hellettä

Sunnuntaina lämpötila voi kohota jopa hellelukemiin, 23–25 asteeseen. Maanantaiksi on vielä luvassa mainiota kesäsäätä, joskin sateen mahdollisuus lisääntyy, kun uusi sadealue saavuttaa Päijät-Hämeen. Sateet alkavat mahdollisesti iltapäivällä.

– Sää viilenee hieman tiistain aikana, eikä hellelukemiin enää päästä. Loppuviikolla lämpötila painuu todennäköisesti alle 20 asteen.

Lahdessa on ollut tänä kesänä kaikkiaan 21 hellepäivää. Päijät-Hämeen korkeimmat lämpötilat mitattiin kuitenkin 27. heinäkuuta Heinolassa, jossa mittari kohosi peräti 31,8 asteeseen. Lahden Sopenkorven mittausasemalla mitattiin samana päivänä 30,9 asteen hellelukemat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahdessa katkenneen voimajohtopylvään korjaaminen voi vaatia pitkänkin ajan – onnettomuus valtakunnallisestikin harvinainen
  2. Kytölän asuinalueen työmaa valuttaa savivettä Kymijärveen – "Olisi pitänyt hallita laskeutusaltailla ja padoilla"
  3. Lukijalta: Lahden keskustaa uhkaa slummiutuminen
  4. Salpausselän kisamaastojen fluoripitoisuudet tutkitaan – hiihtoladut kulkevat pohjavesialueella
  5. Tässä Suomen urheilijat viikonlopun Salppuriin
  6. Lahtelainen Tomi Amor on Cheekin levy-yhtiön uusi artisti – "Täytyy katsoa tarkasti, kenen kanssa lähtee tekemään yhteistyötä"
  7. Saksassa karnevaaliyleisöön ajanutta epäillään murhan yrityksistä
  8. Elokuvamoguli Harvey Weinstein todettiin syylliseksi seksuaalirikoksiin – vakavimmat syytteet hylättiin
  9. Leuto ja märkä talvi kuluttaa tiestöä – kerro, missä olet törmännyt pahimpiin paikkoihin Lahdessa
  10. Lahden vanhimmalla ostarilla Ruolalla riittää yhä vetovoimaa – "Yksi parhaista paikoista Lahdessa"
  11. Myrsky sai jäät taas liikkeelle, katso kuvat Vesijärven rannalta
  12. Kauppakeskus Triossa laukesi palohälytys – asiakkaat evakuoitiin
  13. Moni sanoo varautuvansa pahaan päivään, mutta kaikilla se ei onnistu – Jaana, 36, sen sijaan on kerryttänyt vararahastoa jo pitkään: "Erityisen tärkeä se on nyt, kun on perhe ympärillä"
  14. Kivimaan koululla varkaissa käyneen miehen pakomatka päättyi Mukkulaan
  15. Luontodokumentteja tekevät Petteri ja Antti Saario huomaavat ilmaston­muutoksen vaikutukset työssään: "Siitä pitää olla erityisen huolissaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.