Yhä useampi varautuu korkojen nousuun – lahtelaispari jäi harkitsemaan korkosuojausta tonttikauppoihin otettuun lainaan

Helmi Hämäläinen

Koron nousun uhka on lisännyt asiakkaiden kiinnostusta korkosuojaukseen. Lahtelaiset Jonna Haarala ja Ville Koskinen eivät ottaneet korkosuojausta lainalleen, jonka he ottivat tonttikauppoihin.

– Lisäpalveluista oli puhetta, mutta emme päätyneet ainakaan vielä ottamaan mitään, Haarala kertoo.

Koskinen ja Haarala ostivat Kunnaksesta tontin, johon he rakentavat itse omakotitaloa uusperheelleen. Vanha asunto pitää saada myydyksi, ja muutto uuteen kotiin tapahtuu toivottavasti syksyllä.

Haaralan mukaan korkojen nousu ei pelota, sillä lainaa hankkiessa tehtiin stressitesti, jonka perusteella maksukyky säilyy, vaikka korot nousisivat.

– Korkoja enemmän mietin lainan takaisinmaksun turvaa, jos vaikka jäisi työttömäksi, Haarala pohtii.

Korkoputki, takaisin­maksuturva tai henkivakuutus turvaavat lainanhoitokykyä, mutta ovat myös asuntolainan myöntävän pankin etu.

Jos pankit tarjoavat muita kuin omia tuotteitaan, ne saavat niiden myynnistä palkkion. Esimerkiksi Danske Bankin lainaturvaa tulee Mandatum Lifelta ja OP:n takaisinmaksuturvan tuottaa AXA.

Päijät-Hämeen pankeista Nordeassa, Helmi Säästöpankissa ja Myrskylän Säästöpankissa lisäpalveluiden ostaminen on osa kokonaisuutta, jonka avulla asiakkaan marginaali alenee. Näiden pankkien asiakkaista jopa puolet ottaa jonkin lisäpalvelun. Niissä Päijät-Hämeen pankeissa, joissa lisäpalvelu ei laske marginaalia, ottajia on kolmannes.

Suomessa suuri osa asuntolainoista on sidottu vaihtuvaan korkoon, mikä voi lisätä kiinnostusta turvaan. Epävarmuus helpottuu, kun lainaan ottaa esimerkiksi korkoputken, joka asettaa koron muutoksille ylä- ja alarajat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelaisen Purkupihan suurpalon syystä alustava käsitys - "Itsestään tavara ei ole syttynyt"
  2. Lahden lomautustarve supistui murto-osaan arvioidusta 1 500:sta
  3. "Tätä on kyllä odotettu kiihkeästi" – moni tuli Lahden torin terasseille suoraan töistä
  4. Näin paljon kaupunginorkesteria johtava Dalia Stasevska tienaa Lahdessa aluksi
  5. Vääksyyn avattiin pieni jäätelötehdas – Ahvenaisen pariskunta valmistaa nyt jäätelöt kahvilaansa itse
  6. Vain Tönnön koulu sai armon Orimattilan kaupunginhallituksessa – kolmen kyläkoulun lakkautus valtuustoon
  7. 2.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja yli viikkoon
  8. Pääkirjoitus: Yllättävä paluu al-Holin leiriltä
  9. Formulakausi sai uusia kilpailuaikatauluja, kalenterissa nyt kahdeksan kisaa
  10. "Kuin liikkuvaan maaliin tähtäisi", sanoo Asikkalan talousjohtaja Aapo Pispa talouden sopeuttamistoimista – kunta tähtää ylijäämäiseen talousarvioon
  11. Sokerista on vaikea päästä kokonaan eroon – Tutkijan mielestä sokerittomuuteen ei edes pidä pyrkiä: "Ruoka ei saa olla mautonta eikä tylsää"
  12. Seurakuntien tulos romahtanut liki 20 miljoonalla alkuvuonna: "Tässä on poikkeuksellinen tilanne käsillä"
  13. Lahden keskustan suosituissa ravintoloissa oli lounasaikaan vilinää – "Oli selvää, että tänään pitää päästä ravintolaan"
  14. Korona ei ole säikäyttänyt ulkomaille tutkinto-opiskelijoiksi mieliviä – määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla
  15. Lahden Launeen Prisman tulipalon syy selvisi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.