Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Runomaratonin ensimmäisen videokilpailun voitto Turkuun, katso video

Lahden Runomaratonin perinteisessä runokilpailussa oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana myös videosarja.

Videoiden parhaaksi arvioitiin turkulainen Marko Laihinen, joka nappasi voiton Rakkaus on sairaalaravintola -nimisellä videollaan. Toiseksi tuomaristo nosti työryhmä Kaukasuksen (Esko Korpelainen, Joonas Veijalainen) ja kolmannen palkinnon sai Polamon perhe Säynätsalosta.

Kilpailuvideoiden taso oli videoraadin tuomariston puheenjohtajan, taiteilija J.P. Sipilän mukaan vaihteleva.

- Kieltämättä sieltä paistoi läpi se, että Suomessa ei vielä oikein tajuta, mitä videorunous ylipäänsä on, Sipilä sanoo.

Makuja ja nautintoja -teemalla järjestetyssä kilpailussa oli myös perinteisille kynäniekoille tarkoitetut sarjat. Suomenkielisellä puolella voiton jakoivat Harri Vauhkala Vehmersalmelta ja Kerttu Piirto Helsingistä. Ruotsinkielisen sarjan voitti Ruotsin Norsborgissa asuva Raimo Sillanpää.

Valtakunnallinen kilpailu järjestettiin nyt 19. kertaa. Kirjoitettuja runoja saapui lähes 900 ja runovideoita 28 kappaletta.

Kilpailun parhaimmistosta koostetaan syksyllä sekä perinteinen antologia, sähkökirja että videokirja.

 

Marko Laihisen voittovideo:

 

<iframe height="356" src="//www.youtube.com/embed/Hgl6ccCYX_Y" width="633"></iframe>