Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Ville Niinistö: Sähkön pientuotannon verotukseen puututaan

Esitys sähköverolain muutoksesta aiotaan saada valmiiksi jo vuoden loppuun mennessä, ennakoi ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.).

Nykyinen sähköverolaki on hänen mukaansa vanhentunut, ja se haittaa pientuotannon, kuten aurinko- ja tuulivoiman kehittymistä.

Niinistön mukaan asiasta on keskusteltu tänään puolueiden puheenjohtajien kesken.

– (Valtiovarainministeri Antti) Rinne (sd.) lupasi selvittää, onko mahdollista muuttaa ohjeistusta asiasta. Jos se ei ole mahdollista, tulee muuttaa lainsäädäntöä.

Niinistön mukaan aiheen tiimoilta luodaan eri ministeriöiden edustajista koostuva työryhmä. Se tekee loppuvuodesta esityksen sähkön pientuotannon edistämiseksi.

Sähköveroa valvoo Tulli. Se tulkitsee vuodelta 1997 peräisin olevaa lakia niin, että yli 50 kilovolttiampeerin tehoisten generaattorien käyttäjät joutuvat varmistamaan, ettei tuotettua sähköä pääse jakeluverkkoon yhtään.

Jos sähköä pääsee verkkoon, on sähkön tuottajan maksettava sähkövero kaikesta siinä kuussa tuottamastaan energiasta.

Laki on herättänyt ärtymystä yrityksissä, jotka ovat pyrkineet tuottamaan sähköä omiin tarpeisiinsa. Asiasta kertoi Yle aiemmin.