Professori: Kansanedustajat eivät saa murentaa eduskunnan arvovaltaa

Teppo Koskinen

Valtio-opin professorin Matti Wibergin mukaan kansanedustajien kunnioitus tehtäväänsä kohtaan vähentyneen.

- Ei ymmärretä, mihin on tullut valituksi. Varsinkin, jos ollaan menossa johonkin viransijaisuuteen, Turun yliopistossa professuuria hoitava Wiberg sanoo.

Kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö ilmoitti tällä viikolla tiistaina pyytävänsä eroa kansanedustajan tehtävästään siirtyäkseen Helsingin apulaiskaupunginjohtajan viransijaiseksi. Männistö veti eroilmoituksensa pois keskiviikkona.

Wibergin mielestä eduskuntaryhmien puheenjohtajilla on "valistustehtävä kesken" siitä, mitä kansanedustajuus tarkoittaa ja edellyttää.

- Eihän eduskunta ole mikään hollitupa, missä tullaan ja mennään, Wiberg sanoo.

- Kansanedustajuus on korkea-arvoinen luottamustehtävä. Kansanedustajien ei kuulu murentaa eduskunnan arvovaltaa pyrkimällä sieltä pois heppoisin perustein kesken vaalikauden.

Lue lisää perjantain Etelä-Suomen Sanomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti haluaa selvittää hyvinvointiyhtymän yhteisyrityspäätöksen juridisen pohjan – "On vaikeaa ajatella, että vastuullinen kaupunki heittelisi kapuloita rattaisiin"
  2. Pelastuslaitos pelasti vesiskootterionnettomuuteen joutuneen Vesijärvellä - skootterissa oli kolme henkilöä
  3. Teerenpelin uutuusviski nousi korkeimpaan luokkaan arvostetussa kilpailussa
  4. Lahtelainen Riku Routo sai kokoelmiinsa kuuluisan grillirakennuksen Jyväskylästä – "Kioski korjataan alkuperäiseen käyttöönsä, se on selvää"
  5. Koulu käyntiin liikenneturvallisuustempauksella Lahden Launeella – tapahtuma on myös tärkeä muistutus tielläliikkujille
  6. Päivystysavun puhelin ruuhkautunut, soittoja nelinkertainen määrä kevääseen verrattuna
  7. Spedemäinen keksintö yritykseltä, joka toimi myös Nastolassa - suojavisiiri ja lippalakki samassa
  8. Kaunismäkien perhe remontoi vanhasta vesibussin rotiskosta rohkeasti itselleen laivamökin – "Ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka iso projekti lopulta on kyseessä"
  9. Vesivehmaan lentonäytös saa kunnanjohtajankin taivaalle – luvassa on melkoista kyytiä
  10. Asuntokauppaan putkahtanut uusi koronaehto askarruttaa – voiko myyjä jäädä asumaan asuntoon ja maksaa vain juoksevat kulut?
  11. Rekkakuski ajoi siksakkia Nelostiellä – eksyi välillä ojaan ja kaatoi mennessään liikennemerkkejä
  12. Poliisille tuttu mies etsi anastettavaa talojen pihoilta Lahdessa
  13. Kaksi henkilöautoa paloi Lahdessa tiistain vastaisena yönä
  14. "Lähetyssaarnaaja" markkinoi laskuvarjoharrastustaan taivaalla – "En ole laskenut sen omakotitalon hintaa, joka harrastukseen on uponnut"
  15. Näppis: Rakkaat kanssaihmiset, ettehän pyri (tori)kahviloissa vieraiden ihmisten pöytiin istumaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.