Lastensuojelu loukkasi hyväksikäytetyn tytön perusoikeuksia, huomautus lainvastaisesta menettelystä

Nina Räty

Lastensuojelu teki Kristan tapauksessa niin monta virhettä, että niistä seurasi huomautus eduskunnan apulaisoikeusasiamieheltä.

ESS kertoi vuosi sitten Kristasta, joka joutui seksuaalisesti hyväksikäytetyksi 13-vuotiaana.

Poliisi teki lastensuojeluilmoituksen hyväksikäytön vuoksi. Krista karkaili ja alkoi käyttää alkoholia, joten äiti suostui lopulta kiireelliseen sijoitukseen.

Silloisen asuinkunnan perhetukikeskus ja seuraavat sijoituspaikat eivät tarjonneet terapiaa traumaan, mutta kielsivät Kristaa myös käymästä yksityispsykiatrilla, jonka äiti olisi maksanut.

Huostaanotto tuli järkytyksenä sekä äidille että tyttärelle. Äiti sai sen purettua pitkän oikeustaistelun kautta.

Äiti kirjoitti tyttärensä kohtelusta sosiaali- ja terveysministeriöön. Mukana oli Kristan oma kirjoitus.

Asia siirrettiin eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle Maija Sakslinille. Hän antoi huomautuksen sijoittajakunnan perusturvalautakunnalle, jolla oli päävastuu sijaishuollosta ja sen valvonnasta.

Säännöllistä avohoitoa tai traumaa käsittelevää terapiaa ei järjestetty. Tämä saattoi vaikuttaa siihen, että lapsen tilanne kriisiytyi ja hänet jouduttiin ottamaan huostaan.

Kristan yksilöterapia päätettiin aloittaa vasta sitten, kun hallinto-oikeus päättää huostaanotosta. Sijoituspaikat vaihtuivat, eikä pitkäkestoista terapiaa koskaan aloitettu.

Sakslin totesi, että suomalaisessa hoitokulttuurissa näkyy vielä lakiin perustumaton käsitys, jonka mukaan välttämätöntäkään hoitoa ei voida aloittaa, ennen kuin lapsen olosuhteet ovat vakiintuneet.

Tieto ei kulkenut viranomaisten välillä, eikä lasta ja huoltajaa kuultu.

Sakslin esitti, että lautakunta hyvittää Kristalle hänen perusoikeuksiensa loukkauksen.

Krista oli huostaan otettuna puolitoista vuotta. Perusturvalautakunta maksoi hyvitystä 1 500 euroa.

- Yllätyin. Ajattelin, etteivät ne mitään korvaa. Olin monesti kuullut, etteivät tuon tytön mielipiteet mitään paina, mutta kyllä vain painavat, Krista sanoo.

- Puolitoista vuotta kärsimystä. Siihen nähden summa on naurettava. Mutta en keksi summaa, mikä sen voisi korvata, äiti sanoo.

Äidin mielestä päätöksen suurin ihme on se, että huomattiin lastensuojelun toimijoiden itse aiheuttaneen huostaanoton tarpeen.

- Tuli usko oikeusvaltioon. Mutta tapauksia on tuhansia. Mielivalta ja valheet ovat yleisiä aseita lastensuojelussa.

Äidin asianajo- ja asianhoitamiskulut kasvoivat tuhansiin euroihin. Hän haki huostaanoton purkua hallinto-oikeudesta asti.

- Kerroin perusturvalautakunnan palautekeskustelussa, miten paljon olen menettänyt säästöjä. He korvasivat ”taloudellisena tukena” 1 500 euroa poikani autokoulusta.

- Apulaisoikeusasiamies seuraa entistä tarkemmin päätösten seurauksia ja pyrkii vaikuttamaan, ettei ongelma toistuisi, kun asialla on yleistä merkitystä. Tiedämme, ettei tämä tapaus ei ole ainutlaatuinen, kertoo esittelijäneuvos Tapio Räty.

Hänen mukaansa joskus lapsia hoidetaan väärässä paikassa.

- Oikea paikka ei ole aina lastensuojelulaitos, vaan terveydenhuollon yksikkö, usein mielenterveyspalvelut.

- Käytännöissä on ongelmia, mutta monesti ne voivat olla ohjeistuskysymyksiä. Uskon, että tällä päätöksellä on jo ollut vaikutusta, Räty sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Olympiamelojan perheessä kajakki kulkee vauhdikkaasti jo kolmannessa polvessa – "Kun isä ja poika ovat samassa ryhmässä, välillä loimuaa"
  2. Neljä autoa mukana liikenneonnettomuudessa Hollolassa - kolme henkilöä kuljetettiin sairaalaan
  3. Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti ajettuaan ulos moottoritieltä Orimattilassa
  4. Syövän kanssa taisteleva pariskunta on tehnyt kalliopihastaan upean harrastuksen – katso kuvat kauniista pihasta
  5. Kauppalehti: lahtelaismies löysi 30 000 euron arvoisen kultahipun
  6. Kolme ruorijuoppoa jäi kiinni Ruotsalaisella
  7. Pirjo Lempiäisen kahvila toimii Lahden torilla samalla paikalla, jolle hänen äitinsä perusti aikoinaan kalakojun
  8. Maanviljelijä putosi viljasiiloon Iitissä – "Valitti alaselkää, mutta oli tajuissaan koko ajan"
  9. Tulevaisuuden keskussairaalalle muurattiin peruskivi koronan vuoksi jälkikäteen Lahdessa
  10. Tuukka Raskilta jättiyllätys – lähtee takaisin perheensä luo kesken NHL-pudotuspelien
  11. Pirjo Heikkilän Pirjo-hahmo joutuu jatkuvasti noloihin tilanteisiin –  "Koko sarjan idea lähti siitä, että jännitän ja ujostelen yleensä uusien ihmisten seurassa"
  12. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20
  13. "Yksi elämäni parhaista kesistä" – koronapandemia toi ohjaaja Renny Harlinin 35 vuoden tauon jälkeen koko kesäksi Suomeen
  14. Kolmen päihtyneen kuljettajan matka liikenteessä päättyi poliisin väliintuloon
  15. FC Lahden kulmapotkumaestro sai kehut voiton jälkeen – "Jos tuollaisia palloja tulee lisää, kyllä me niistä maaleja tehdään"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.