Harmittaako Kodin Terran loppuminen Lahdessa? Näin asiakkaat vastasivat

Lahden Kodin Terran toiminta päättyy viimeistään tämän vuoden marraskuun lopussa. Sami Lettojärvi

Ruska Paronen

Osuuskauppa Hämeenmaa ilmoitti perjantaina myyneensä Lahden Kodin Terra -tavaratalon Bauhausille. Kodin Terran toiminta loppunee Lahdessa viimeistään marraskuussa. Bauhausin on tarkoitus aueta alkuvuonna 2020.

Etelä-Suomen Sanomat kysyi Kodin Terran asiakkailta, miltä uutiset kuulostavat ja harmittaako asiakaskuntaa Kodin Terran loppuminen.

Tommi Eskola

Kodin Terran loppuminen ei herätä juurikaan ajatuksia. Käyn Kodin Terrassa jonkin verran. Tänään hain liikkeestä maalia ja maalausruiskun, sillä meillä on meneillään talonmaalausprojekti.

Omalla kohdallani Bauhausin tulo Kodin Terran tilalle ei oikeastaan muuta mitään. Käyn varmaan siinäkin liikkeessä tarvittaessa. Hinnatkin taitavat olla Bauhausissa ja Kodin Terrassa suhteellisen samat.

Anssi Karén

En tiennyt tästä uutisesta, mutta en ota uutisia vastaan hyvällä mielellä. Olen tykännyt Kodin Terrasta ja se on minulle tuttu liike.

Suuri syy, miksi käyn Kodin Terrassa on myös S-bonusten saaminen. Se ei Bauhausissa onnistu.

Juha Nurmiharju

En osaa sanoa tähän oikeastaan mitään. Olen käynyt Kodin Terrassa aika usein hakemassa puutarhajuttuja ja esimerkiksi grillihiiliä. Bauhaus on minulle tuttu tavaratalo, eikä minulla ole näistä kahdesta oikeastaan isompaa mielipidettä.

Minulle S-bonus ei ole niin tärkeä, vaan tavaratalon hinnat lopulta ratkaisevat asioinko siellä vai en.

Kirsi Hiltunen

Hui on ensimmäinen ajatukseni. Uutinen tuli minulle yllätyksenä. En ole koskaan käynyt Bauhausissa enkä tiedä liikkeen valikoimia tai millainen liike se on.

Kodin Terrasta olen tykännyt kovasti. Käyn täällä vähintään kolmen kuukauden välein hakemassa koiralle ruokaa. Olen myös pyrkinyt keskittämään palvelut S-bonuksien saamiseksi, joten sekin tietysti harmittaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. C-kirjain rintaan, kiekko päin tuomaria – Taavi Vartiaisella ei ollut ihan tavallinen lauantai-ilta
  2. "Ihan käsittämättömän makee juttu" - Tyhjästä rakennettu Finlandia Hike sai kehuja
  3. Poliisi: Missä hän on? Nuori tyttö kateissa, liikkuu ilmeisesti Lahden seudulla
  4. Lahti erotti kolme yhtymäkokousedustajaa – "Kenkää tuli, että tärähti"
  5. Finlandia Hike houkutteli osallistujia – kuuntele, kun ensimmäinen täyden matkan osallistuja ylittää maaliviivan
  6. Lahdessa kateissa ollut mies on löytynyt
  7. Tuuli-myrsky katkoo sähköjä lounaassa, etelässä ja idässä, tuuli voimistumassa osassa maata vaarallisen voimakkaaksi
  8. Tenava-Finlandiaan sentään löytyi lunta – "Sää ei kuitenkaan ole niin paha kuin ennusteet lupasivat"
  9. Peliitat pisti RoKin voittoputken poikki - Severi Lahtisen huikea yksilösuoritus toi voiton
  10. Hartolalaisen puhelinnumeroa käytettiin teknisen tuen huijaukseen – uhreina tuhansia suomalaisia
  11. Vuokramökin jätevesiä pumpattiin maastoon Asikkalassa – asukas ei uskaltanut ilmoittaa poliisille heti: teko ehti vanhentua
  12. Manserokkari myy soittimia Lahdessa – "Täällä on älyttömän kovia soittajia, oli genre mikä hyvänsä"
  13. Uusia asuntoja valmistuu Lahteen tänäkin vuonna sadoittain – Hennalassa upouusi koti maksaa 3 600 euroa neliöltä
  14. "Se tuntui täysin epätodelliselta" – lahtelainen lauluntekijä jatkoon Voice of Finlandissa
  15. "Isoja nukahduksia, joita ei saisi missään olosuhteissa tulla" – FC Lahti kompastui Hakaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.