Lahdessakin toimiva Biltema aikoo tuplata myymälänsä, myös yrityksen oma kahvilakonsepti leviää

Biltema aikoo kasvattaa myymäläverkkoaan edelleen. Pia Herme

Pirjo Kamppila

Ruotsalainen Biltema-konserni teki ennätystuloksen viime vuonna. Halpatavaratalon viime tilikauden liikevaihto kasvoi Pohjoismaissa ennätykselliseen reiluun 1,3 miljardiin euroon ja se teki tuottoa lähes 100 miljoonaa euroa.

Biltemalla on yhteensä 142 tavarataloa Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Yhtiön mukaan se aikoo kaksinkertaistaa myymälöidensä määrän lähivuosien aikana.

Konserni työllistää yhteensä yli 4 000 henkilöä kaikissa neljässä maassa.

Suomen 16. Biltema-myymälä avaa ovensa Porissa ensi vuoden loppupuolella. Uusia potentiaalisia liikepaikkoja Suomesta etsitään jatkuvasti.

Yksi myymälöistä toimii Lahden Renkomäessä.

– Lisäksi Biltema Café -konseptia aletaan laajentaa Suomessa. Aloitamme kahden uuden kahvilan rakennustyöt vielä tänä vuonna Espoon ja Lappeenrannan tavarataloihin. Muutaman vuoden sisällä jo useammassa Suomen Biltemassa voi rentoutua syötävän ja juotavan ääressä ostosten teon lomassa, kertoo Biltema Suomen toimitusjohtaja Jani Mahlakaarto.

Kaikki samaan muottiin

Alkusyksystä 2018 lähtien Suomessa on keskitytty olemassa olevien tavaratalojen uudistamiseen, mikä on osa laajempaa pohjoismaista projektia. Tavoitteena on uudistaa kaikki konsernin myymälät noudattamaan yhtä ja samaa konseptia. Uudistus on tuonut myymälöihin muun muassa nykyaikaiset ja suositut itsepalvelukassat.

Ruotsissa Biltema-tavarataloja myös laajennetaan parasta aikaa, ja tämä halutaan nähdä vaihtoehtona myös Suomessa.

Suomessa on ainoana Biltema-maana myös verkkokauppa.

Bilteman tuotevalikoimassa on nykyään noin 19 000 tuotenimikettä. Tuotteet on lajiteltu kahdeksaan tuoteryhmään, jotka ovat autoilu ja moottoripyöräily, veneily, vapaa-aika, koti, toimisto ja tekniikka, rakentaminen, autonhoito sekä työkalut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.