Padasjoella ihmeteltiin kovaa räjähdysääntä – syy löytyi taivaalta

Nina Räty

Padasjoen kuntakeskuksessa kuultiin kova räjähdys maanantaina aamukymmeneltä. Hätäkeskukseen soitettiin äänen vuoksi useita puheluita, ja hätäkeskus kirjasikin hälytykseen ensitiedot räjähdyksestä tai sortumasta.

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen yksiköitä kävi Padasjoella etsimässä äänen aiheuttajaa. Pian kävi ilmi, että kyseessä oli alueen yli lentänyt hävittäjä.

– Hävittäjä oli rikkonut äänivallin kuntakeskuksen kohdalla. Koneesta oli näköhavaintoja. Ei tällaista ihan jatkuvasti osu kohdalle, mutta on joskus ennenkin käynyt samoin. Siitä aiheutuu tosi kova jyrähdys ja ikkunat saattavat helistä, kertoo päivystävä palomestari Mika Nevalainen.

Ilmavoimat kertoi puoliltapäivin Twitterissä, että maanantaina suoritettiin operatiivista lentotoimintaa Suomenlahden ja pohjoisen Itämeren alueelle. Lentotoiminnassa käytettiin myös yliääninopeuksia, minkä seurauksena Etelä-Suomen alueella on kuulunut yliäänipamauksia.

Huomioita kovasta äänestä tuli asukkailta myös useista Etelä-Suomen ja Kanta-Hämeen kunnista.

Äänivallin rikkoutuminen on virallisesti yliäänipamaus. Se aiheutuu, kun kone etenee yliäänennopeudella eli ääntä nopeammin. Silloin koneen ympärille muodostuu kartiomainen ääniaaltojen tihentymä, shokkiaalto. Ilmiö vastaa veneen keula-aaltoa. Kun shokkiaalto osuu korvaan, se kuullaan kovana pamauksena.

Äänen nopeus on noin 344 metriä sekunnissa eli 1 238 kilometriä tunnissa.

Juttuun lisätty 15.7. kello 12.21 Ilmavoimien tviitti ja tietoja yliäänipamauksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Dronen lennättäjä ei aio jäädä tähdenlennoksi – yritystoiminta ilmakuvauksen parissa kouli lahtelaisen Pyry Selinin, 14, eroon esiintymiskammosta
  2. Mitä tekee keilailumaajoukkueen lahtelainen päävalmentaja, kun hän haluaa irtioton? – "Siellä puhutaan elämän muista asioista"
  3. Lahden konservatorion remontti laahaa jäljessä aikataulustaan – "Tärkeintä on, että tilat saadaan kuntoon ja työt tehdään huolella"
  4. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle
  5. Heinolalainen pariskunta hoitaa puutarhaansa rakkaudella, hitaasti ja halvalla – "Jotkut kasvit eivät menesty, vaikka niille lausuisi ranskalaisia runoja"
  6. Puihin kiinnitetyt runotaulut olivat pitkään ehdolla Heinolan runoviikon ainoaksi ohjelmanumeroksi – luvassa perinteistä ohjelmaa ja vierailevia esiintyjiä
  7. Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  8. Lahden Nikkilässä asuvat naapurukset loihtivat pihoilleen perennapuutarhan ja valon ja varjon valtakunnan – Avoimet puutarhat -tapahtuma houkutteli kurkistamaan raja-aitaa pidemmälle
  9. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  10. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  11. 12 000 uutta alokasta aloittaa varusmiespalveluksen - lue yön uutiskooste
  12. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  13. Pääkirjoitus: Konserttitalon ruma ongelma ei ole ratkeamassa hetkeen
  14. Satu Äijälän Esalainen: Hauskojen tanssivideoiden TikTokista on kehkeytynyt poliittinen vaikuttaja, joka nolasi Trumpinkin
  15. "Viimeinen laadunvarmistus" jää yhä useammin tekemättä – Ruumiinavausten määrä on romahtanut ja asiantuntijat ovat osin eri linjoilla muutoksen syistä

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.