Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lahteen tulee kesällä väliaikaisia taideteoksia keskeisille paikoille – teokset lähtevät myös maakuntakierrokselle

Lahdessa nähdään ensi kesänä väliaikainen julkisen taiteen näyttely. Lahden kaupungin tiedotteen mukaan näyttely tuo taiteen keskelle arkea, ja julkisia teoksia tullaan näkemään keskeisillä paikoilla keskustassa, matkakeskuksella ja matkustajasatamassa.

Projektia vetävä museoamanuenssi Paula Korte kertoo, että esille on tulossa ainakin yksi teos, jonka museo tilaa ja kaksi teosta Suomen Kuvanveistäjäliiton kautta.

Näyttelyn luvataan tuovan esille ympäristöpääkaupunkivuoden teemoja esiin taiteen keinoin.

Lahden tulevan taide-, juliste- ja muotoilumuseon yhteistyössä Lahden kaupunkiympäristön ja Taiteen edistämiskeskuksen kanssa toteuttama näyttely on esillä noin kuukauden Lahdessa. Sen jälkeen Julkisen taiteen kierros Jujut -näyttelyn teokset lähtevät kuukauden mittaiselle maakuntakierrokselle. Ne nähdään Heinolassa, Orimattilassa ja Asikkalan Vääksyssä.

Kestävä Lahti -säätiö myönsi näyttelylle projektirahoitusta 23 000 euroa tammikuun lopussa.