Etana, ilmapuntari ja murmelinpäivä – säätä on ennustettu niin kasveista, eläimistä kuin kalenteristakin

Jaakon päivän jälkeen (25.7.) pitäisi järvivesien alkaa kylmetä. Tänä vuonna voi käydä toisin päin. Pirjo Kamppila

Pirjo Kamppila

Sään ennakointi on ollut tärkeää luonnosta riippuvaisille yhteisöille. Pilvien liikkeistä ja niiden ulkonäöstä on saatu vinkkejä tulvasta sateesta tai poudasta.

Jos aurinko laski pilviverhoon, se tarkoitti lännestä lähestyvää säärintamaa eli usein sadetta.

Muutkin luonnonilmiöt sopivat ennustamiseen.

Tunnetuin ennustajaeläin lienee etana, jonka sarvista on päätelty huomisen pouta. Varmaa onkin, että sadetta seuraa pouta ennemmin tai myöhemmin. Lahtelaiset kotilot mönkivät esiin sateen jälkeen, mutta ennustajiksi niistä ei liene.

Sen sijaan pääskysten lento matalalla on pätevä merkki sateen uhasta. Pääskyt pyydystävät lentäviä hyönteisiä, jotka reagoivat matalapaineeseen. Paineen vaihtelut tosin kertoo tarkemmin ilmapuntari.

Runsaista pihlajanmarjoista on päätelty, että talvella on vähän lunta – tosin toisin paikoin juuri päinvastoin eikä kummastakaan ennusteesta ole pätevää näyttöä.

Kalenterin merkkipäivät

Vuodenkierron käännepäivistä on koetettu ennakoida kesän vilja-, marja- ja heinäsatoa.

Muinakin kuukausina oli ennustuspäiviä, joista pääteltiin tulevia kelejä.

Perimätieto kertoo esimerkiksi, että akkainviikolla (18.-24. heinäkuuta) sataa aina. Näinä päivinä almanakassa oli vain naisten nimiä, ja sateen syyksi kerrottiin naisten itkuisuus.

Heinänteon aikaan sateet olivat harmillisia. Etenkin Marketan päivän (20.7.) sateen uskottiin tietävän pitkä sadekautta. Perimätieto pitää monasti paikkansa, koska heinäkuussa todella sataa usein.

Naisten viikkoa seuraa Jaakon päivä (25.7.), jolloin heinien pitäisi olla jo korjattu. Jaakosta lähtien pitäisi uimavesienkin alkaa kylmetä, sillä sanonnan mukaan Jaakko heittää kylmän kiven järveen. Samoin uskottiin, että elonkorjuun säät näkyvät jo Jaakkona.

Yhdysvalloissa päätellään näyttävästi lopputalven pituutta 2. helmikuuta eli murmelipäivänä. Tuolloin herätetään metsämurmeli pesästään. Jos taivas on pilvessä eikä murmelin varjoa näy, talven pitäisi loppua pian. Muutoin talvea pitäisi kestää vielä vähintään kuusi viikkoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden demariryhmä vaatii kokoomuskaksikolle potkuja kaikista luottamustoimista – "En ole kuullut mitään näin naurettavaa", kommentoi Francis McCarron
  2. Osuuskauppa Hämeenmaan toimialajohtaja maskisuosituksesta: "Toivomme, että yhdessä noudatamme viranomaisohjeistuksia"
  3. THL antoi maskisuosituksen, Lahden busseihin ei tule maskipakkoa: "On jokaisen omassa harkinnassa, käyttääkö maskia"
  4. Mies riehui ja haastoi riitaa Lahden torilla
  5. Koronatartunnat selvässä nousussa elokuun alussa – "Trendi on huomattavan huolestuttava"
  6. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  7. Marin: Hallitus puoltaa THL:n suositusta kasvomaskien käytöstä joukkoliikenteessä ja tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista
  8. Illallinen taivaan alla järjestetään ensimmäistä kertaa Asikkalan Vääksyssä
  9. Taksiliitto toivoo maskisuosituksen laajentamista takseihin – "Oman matkan jälkeen taksiin saattaa tulla riskiryhmään kuuluva"
  10. Sofia Belorf kirjoitti epäillyn pahoinpitelyn jälkeen Ranta-aholle, että pelkää tätä – "Liioittelee asiaa", Ranta-aho sanoi kuulustelijalle
  11. Vesijärvellä Lahdessa ja Orimattilan Mallusjärvellä on havaittu sinilevää
  12. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  13. Kokoomus asetti 24 kuntavaaliehdokasta Lahdessa
  14. Keskusta nimesi kuntavaaliehdokkaita Lahdessa
  15. Hollolalainen hevosfirma laajensi lennosta sairaalatakkeihin – "Tilaukset ovat isoja ja aikataulut painavat päälle"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.