Hyvinvointiyhtymä Päijät-Hämeen koronatilanteesta: ensimmäinen brittivariantti varmistunut, jälkitallenne infosta katsottavissa tästä

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä järjesti jälleen koronainfon. Tilaisuutta voi nyt katsoa jälkitallenteena.

Alueen asukkaiden ja median kysymyksiin vastasivat johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen, infektioylilääkäri Ville Lehtinen, tulosaluejohtaja Kimmo Kuosmanen hyvinvointiyhtymästä ja sivistysjohtaja Tiina Granqvist Lahden kaupungilta.

Tuomo Nieminen: Hyviäkin uutisia mitä tulee ilmaantuvuuksiin, asukkaat ovat malttaneet toimia ohjeiden mukaan. Ei kuitenkaan mahdollista erityistä hyvänolon tunnetta, sillä tilanteet voivat muuttua nopeastikin. Edelleen kannatta hakeutua testiin pienistäkin oireista.

Hyvin vahva etätyösuositus jatkuu, samoin maskisuositus yli 12-vuotiaille. Rokotettuihin kohdistuu toistaiseksi samat suojautumisohjeet kuin muihinkin.

Väsymys on ymmärrettävää. Emme anna vahvempia kuin hyvin perusteltuja suosituksia, jotta voimme joustaa aina kun se on mahdollista. Ongelmiin (ahdistus yms.) on saatavissa yhteiskunnan apua ja tukea.

Ville Lehtinen: Tutkituista näytteistä positiiviseksi osoittautunut yhden prosentin alapuolella. Epidemian aktivoitumisen myötä käytiin lähelle neljää ja nyt ollaan taas yhden kieppeillä. On sinänsä ilahduttavaa, että tartunnat on saatu kiinni pienemmilläkin testimäärillä.

Ensimmäinen muuntovirus (brittivariantti) varmistunut alueella, jatkotartuntoja ei toistaiseksi havaittu. Tämä oli oletettavaa, että saamme muuntoviruksista osamme.

Kimmo Kuosmanen: Rokotukset etenevät suunnitellusti ja viikonloppuun mennessä annettu yli 5 000 rokotusta. Mukana luvussa ensimmäiset sekä tehosterokotukset. Rokotteiden saatavuus hidastaa rokotuksia, kaikki rokotteet jaetaan ja annetaan lähes välittömästi mitä saadaan.

Väestörokotukset alkavat aikaisintaan touko-kesäkuussa, riippuen siitä miten saamme rokotteita.

Tiina Granqvist: Kiihtymisvaiheeseen paluu ei tarkoita automaattisesti leviämisvaiheen rajoitusten purkua. Yhtymä antaa uudet suositukset ensi viikolla, mennään näillä rajoituksilla niin kauan kuin ne ovat voimassa.

Toimiiko kerran saatu immuniteetti muuntoviruksen osalta?

Tämän hetken tiedoilla kyllä.

Onko harkinnassa lasten harrastustoiminnan avaaminen uudelleen?

On keskeinen asia tulevissa neuvotteluissa maanantaina.

Rokotetaanko riskiryhmien lapsetkin?

Ohjeistus on rokottaa yli 16-vuotiaat tässä vaiheessa.

Kotihoidon asiakkaiden ja henkilökunnan rokotukset?

Tehostetun palveluasumisen jälkeen, maanantaina neuvotellaan rokotussuunnitelmasta. Asiakkaat rokotetaan kotona ja sote-keskuksissa, jos voivat niissä käydä. Henkilöstö myös mahdollisimman nopeasti.

Rokotekriittiset? Rokotteet on nopealla aikataululla kehitetty

Rokotteet ovat tehokkaita ja turvallisia. Rokottautuminen on vapaaehtoista, mutta näemme sen yhtymässä erittäin tärkeänä pandemian nujertamiseksi.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut