Juhannuskokko jää sytyttämättä myös Lahden satamassa - metsäpalovaroitus on voimassa lähes koko maassa

Juhannuskokkojen polttaminen on kielletty metsäpalovaroituksen aikana. Aku Isotalo

Heidi Nikunen

Juhannuskokot saattavat jäädä polttamatta tänä juhannuksena myös Lahden seudulla. Metsäpalovaroitus on voimassa lähes koko maassa ja pelastuslain mukaan avotulen teko on kielletty ruohikko- ja metsäpalovaroituksen aikana.

Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle on lähetetty 28 ilmoitusta juhannuskokoista, joskaan yksikään niistä ei syty, mikäli ruohikko- ja metsäpalovaroitus pysyy voimassa.

– Palon syttymisriskiin ei vaikuta se, onko kokko yksityinen vai julkinen, päivystävä palomestari Vesa Läderberg Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta sanoo.

Pelastuslaitos ei voi lähteä soveltamaan olemassa olevaa lakia ja myöntää lupaa kokon polttamiselle erityisjärjestelyin, koska lainsäätäjä on katsonut, että ruohikko- ja metsäpalovaroituksen aikana avotulta ei voi sytyttää.

– Silloin kun metsäpalovaroitus ei ole voimassa, nuotion tai kokon sytyttämiseen vaaditaan aina maanomistajan lupa. Avotulen sytyttäjä on aina vastuussa, jos tuli pääsee leviämään maastoon.

Läderbergin mukaan maasto on nyt erittäin kuvaa ja riski maastopalolle on olemassa. Esimerkiksi Mikkelissä paloi juuri kahdeksan hehtaaria metsää. Myös mahdollinen savun aiheutuminen pitää huomioida. Kokossa tai nuotiossa ei myöskään saa polttaa mitä tahansa.

– Esimerkiksi rakennusjätteet on vietävä kaatopaikalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  2. Lahtelaisen jengiläisen asunnossa dopingaineita, aseita ja vahvaa kokaiinia
  3. Heinolan Pursiseuran Jyri Lehtinen on voittanut useamman Päijännepurjehduksen, eikä palo rakkaaseen lajiin sammu, vaikkei voittaminen olekaan enää se kaikkein tärkein asia
  4. Lojerin sairaalasänkyjen valmistus siirtyi Lahdesta Hollolaan
  5. Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"
  6. Etäopiskelu vaikeutti monen nuoren elämää, eikä nuorisotyöllä ollut Lahdessa resursseja auttaa – Etsivän nuorisotyön profiilia pyritään nyt elvyttämään runsaiden lisäavustusten turvin
  7. Näppis: Jos Tapanilassa ei ole kyse rasismista, niin sitten on kyse psyykkisesti sairaiden syrjimisestä
  8. Gallup: Tarvitaanko Asikkalan Vääksyyn isoa yhteiskoulua?
  9. Lahtea markkinoidaan nyt kotimaan matkailijoille
  10. Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  11. Ministeri Lintilä näkee Lahdessa potentiaalia kansainväliselle huipulle, mutta yrityksiä pitää rohkaista – "Ravimiehenä sanoisin, että teillä on nyt paalupaikka"
  12. USU-gallup: Hieman yli puolet pitää rasismia merkittävänä ongelmana Suomessa – "Huolestuttava tulos", sanoo tasa-arvoministeri
  13. Avausjakson salamamaalit siivittivät HJK:n selkeään voittoon Lahden Stadionilla – katsojat noudattivat turvallisuusohjeita kelvollisesti
  14. Juuso Koskisen Esalainen: Kun on odottanut kolmekymmentä vuotta, hurmion tiimellyksessä rajoitukset joutivat ymmärrettävästi romukoppaan
  15. Lahden torille tulee valvottu pyöräparkki – kokeilu jatkuu kuukauden ajan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.