Päijät-Häme hieman jäljessä rokotetoimituksissa, tietoliikennekatkos vääristi tietoa annettujen rokotusten määrästä

Päijät-Hämeeseen on alkuvaiheessa saatu hieman vähemmän rokotteita kuin väestöosuus edellyttäisi. THL on korjaamassa vääristymää. Paula Pohjamo

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän muita sairaanhoitopiirejä alhaisemmaksi kerrottu koronrokotusten määrä on olennaiselta osaltaan seurausta tilastovirheestä, sanoo johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen. Hyvinvointikuntayhtymän väestöstä oli viime viikon loppuun mennessä rokotettu 3381 ihmistä, eli 1,6 prosenttia väestöstä, ja tällä viikolla rokotuksen saa yli 2 000 henkilöä.