Lahden Kesänäyttämö esittää Marjatta Pokelan Karamellioopperan

Sanna Heiskanen johdattelee Kesänäyttämön nuoret tekijät Marjatta Pokelan lastennäytelmän tunnelmiin. Mirja Hussain

Ilkka Kuosmanen

Lahden Kesänäyttämö tekee kesätuotantonaan Marjatta PokelanKaramellioopperan. Satunäytelmä saa ensi-iltansa 26.6. Pikkuteatterissa.

Vuonna 1994 julkaistu Karamelliooppera kertoo herkuttelua harrastavasta Namuskasta, joka sukeltaa ystäviensä kanssa makeisten maailmaan.

Koko perheen näytelmän ohjaa Sanna Heiskanen. Sovitukset Pokelan sävellyksiin laatii Kesänäyttämön ensemble. Esitys sisältää useita tuttuja lastenlauluja kuten Ukko ja akka sekä Piparkakkutalossa.

Lahden kulttuuritoimi työllistää taiteellisesti lahjakkaita nuoria nyt jo 24. kerran. Mukana näytelmän toteutuksessa on 22 nuorta muusikko-näyttelijää, kulttuurituottajaharjoittelijaa, lavastaja-tarpeistonvalmistajaa ja valo-ääniteknikko.

Kesänäyttämöllä on nähty aiemmin Pokelan Mörkö-sarjan näytelmiä. Viime kesänä lapsia viihdytti kuitenkin Elina Karjalaisen kirjaan pohjannut Uppo Nalle laulujen laineilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sammutustyö Lahden Meisselikadulla jatkuu, savusta ei enää ole vaaraa
  2. Ilkka Kuosmasen näkökulma: Konstit on monet, kun kirjastot etsivät itselleen uusia asiakkaita
  3. Lahtelaisen kuntosaliyrittäjän mukaan koronakevät leikkasi liikevaihdosta ison siivun: "800 neliön tiloissamme saattoi olla samanaikaisesti yhdestä viiteen treenaajaa"
  4. Lahden Mukkulan viljelypalstoilla ahertaa kansainvälistä porukkaa – "Mikä voisi olla parempaa kuin olla täällä auringossa"
  5. 28.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja maanantain jälkeen
  6. Suljetut ovet aukeavat Lahdessa hiljalleen – kuntosalit alkavat olla auki, ryhmäliikuntakin alkaa ensi viikolla
  7. Odotus päättyy ja hyllyjen välit aukeavat, kun Lahden kirjastot avataan
  8. Hoitajajärjestöt hyväksyivät kunta-alan tessin – neuvottelutuloksessa hoitoalalle oma sote-sopimus
  9. Padasjoen suuri maastopalo saatu hallintaan – kytöpesäkkeiden sammutustyöt jatkuvat mahdollisesti vielä perjantainakin
  10. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  11. Koronakriisin aiheuttama hurja konkurssiaalto voidaan vielä välttää – "On raju arvaus, että edessä olisi 1990-luvun laman kaltainen tilanne"
  12. Matti Even Esalainen: Lahdessa virkamies vie ja valtuutetut vetävät kätensä lippaan
  13. Voiko Lahdessa pian nauttia terassioluen parkkiruudussa? Kaupunki pohtii uusia terassipaikkoja ja nykyisten laajennuksia keskustassa
  14. Kampustyömaa sulkee Kannaksenkadun - tuo Lahteen myös uuden kadunnimen
  15. Lasten pihaparlamentti Lahden Villähteellä antoi arvionsa entiselle bussitehtaalle oppimisympäristönä – kun kiipeilytelineet uupuvat, heitellään vaikka hiekkaa ja leikitään peiliä joka päivä

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.