Lahtelainen sarjakuvapiirtäjä kaipaa sensuurin sijaan ääntä hyvän puolesta

Annastiina Airaksinen

Lahtelainen sarjakuvapiirtäjä Johanna Rojola aikoo käydä läpi ranskalaiseen Charlie Hebdo -lehteen kohdistettua keskiviikkoista hyökkäystä opiskelijoiden kanssa. Hän opettaa sarjakuvapiirtämistä Lahden kansanopistolla.

– Itsesensuurin sijaan toivon enemmän ääntä hyvän puolesta. Toivon kannanottoja. Ei tyhmiä, mutta rohkeita. Sellaisia Charlie Hebdonkin kuvat ja jutut ovat.

Hän on seurannut lehteä pitkään ja huomasi sen potkivan auktoriteetteja, militarismia ja uskonnollisia ääriliikkeitä.

Suomessa ei ole Ranskasta tuttua satiirikulttuuria, joten Rojolan mielestä monen on vaikea ymmärtää, miten niin julkeasti voi arvostella mitään tahoa. Julkaisun kanssa ei aina tarvinnut olla samaa mieltä, mutta se sai ajattelemaan.

Rojola huomauttaa, että kontekstistaan irrotettuna satiiriakin voi käyttää tarkoituksen vastaisesti.

Eniten Rojola pelkää, että iskun myötä ilmapiiri kärjistyy. Silloin konflikti kulttuurien välillä syvenee.

– Nyt on hetki, jolloin pitäisi hakea yhteisyyttä. Olen huolissani, miten pahantahtoisuus leviää Suomessakin.

Hän viittaa rasismiin ja muslimien syyllistämiseen ja muistuttaa, että suurin osa ihmisistä haluaa elää rauhassa.

– Pelottelulinja ei hyödytä ketään. Juuri se ansa tässä on viritettynä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Päijät-Hämeen maastopyöräilypolut tekevät vaikutuksen ulkopaikkakuntalaisiin – poimi ohjaajien reittivinkit ja neuvot lenkin suunnitteluun
  2. Parikymppinen lahtelaismies käytti hyväkseen 15-vuotiasta huostaan otettua lasta
  3. Rapistuva Pyhäniemen kartano odottaa remonttia – "Kokonaisilme siellä on synkän näköinen"
  4. Mattssonin Luomumarjatilalla Asikkalan Kurhilassa avattiin lettukahvilan ovet, "roskainen" lettutaikina herättää kummastusta
  5. Hollolan Kiikunlähteelle johtava Kiikuntie rajataan vain asukkaiden käyttöön – autot on jatkossa pysäköitävä yli kilometrin päähän lähteestä
  6. Päijät-Hämeessä todettu neljä uutta koronavirustartuntaa - liittyvät kahteen tunnistettuun tautiryppääseen
  7. Mökkikalastajan tärkeimmät säännöt: tainnuta, verestä, jäähdytä ja perkaa
  8. Tähdet, tähdet -ohjelmaan pyydetty Konsta Hietanen ei halua valmistautua koitokseen liikaa – "En meinannut penkissäni pysyä, kun soitto tuli"
  9. Lahden Reipas vei voiton Kultsu FC:stä - katso ottelu jälkitallenteena tästä
  10. Lukijalta: Mitä oikeuksia on kehitysvammaisella?
  11. Käräjäoikeus tuomitsi muun muassa Lahdessa alaikäisiä tyttöjä kosketelleelle miehelle lisää istuttavaa
  12. Pienikin promillemäärä vaikuttaa ajokykyyn – rattijuopumuksia todetaan joka kesä lähes 18 500
  13. Huumekuskin autosta löytyi nyrkkirauta Lahdessa
  14. Asikkalassa toista autoa tölväissyt rattijuoppo jäi poliisin haaviin
  15. Hollolalaiset Paula ja Antti päättivät, että vihkiminen on joka tapauksessa sovittuna päivänä – elokuussa häitä järjestetään taas enemmän, osa siirsi häänsä ensi vuoteen asti

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.