Uudella Selviytyjät-kaudella tavikset kohtaavat julkkikset - mukana päijäthämäläisiä kisaajia

Lahtelainen vloggaaja Arttu Lindeman on mukana Selviytyjät Suomen uudella kaudella. Kuvaukset ovat jo käynnissä Filippiineillä. Saku Tiainen

Millamari Uotila

Viime sunnuntaina päättynyt Selviytyjät Suomi -tosi-tv-ohjelma saa jatkoa syksyllä. Tällä kertaa selviytyjän tittelistä kisaavat sekä tavikset että julkkikset.

Kisassa nähdään myös päijäthämäläisiä osallistujia. Yksi heistä on lahtelainen vloggaaja ja Läikkyy-hitistä tunnettu rap-artisti Arttu Lindeman.

- Yritän ainakin alkuun olla ihan hyvä jätkä. Siinä on tällaisilla luonteenpiirteillä jo vähän hommaa, sanoo Lindeman tiedotteessa.

Itseään hän kuvailee energiseksi ja suorapuheiseksi kaveriksi, joka on tottunut olemaan huomion keskipisteenä.

Lindeman on suosittu videobloggaaja, jonka kanavalla YouTubessa on yli 174 000 tilaajaa sekä yli 37 miljoonaa näyttökertaa. Lindeman sai vuonna 2017 järjestetyssä Emma-gaalassa kolme ehdokkuutta. Lindeman valittiin yleisöäänin vuoden 2016 artistiksi.Selviytyjissä Lindemanin kanssa kisaavat muusikko Tommi Läntinen, ex-missi ja somevaikuttaja Sara Sieppi, ex-pikajuoksija ja valmentaja Markus Pöyhönen, muusikko ja Tiktak-yhtyeen solisti Petra Gargano, radiojuontaja Alma Hätönen, Sohvaperunoista tuttu partasuu Juhani Koskinen, sekä ex-keihäänheittäjä ja poliisi Taina Ojaniemi (omaa sukua Uppa).

Tällaisia ovat Päijät-Hämeen tavisvahvistukset

w320right

Julkisuuden henkilöt ja niin sanotut tavan tallaajat kilpailevat kisan aluksi omina heimoinaan.

Tavisten heimoon ottaa osaa lahtelainen pankkitoimihenkilö Kimmo Nupponen, 57. Hän on pitkän uran finanssialalla tehnyt ja erä- ja seikkailutaidoillaan briljeeraava selviytyjäkokelas.

Nupponen kertoo tiedotteessa lähteneensä Selviytyjiin perheen vastustuksesta huolimatta:

"Perhe sanoi, että älä missään nimessä hae siihen kisaan, niin minähän hain. Ihan uhallakin." Nupponen kuvailee olevansa työmaailmassa sosiaalinen ja hymyilevä, vapaalla aavistuksen kärttyinen ja perheestään huolta kantava ukko. Eniten Nupponen kertoo jännittävänsä kuumaa ilmastoa, nälkäkiukkuja ja herkistymistä mahdollisesta läheisten yhteydenotosta.

Nupposen haastaa vierumäkeläinen oikeuslääketieteen erikoislääkäri ja lakimies Anu Toikka, 43.

Toikka puolestaan kuvailee itseään näin:

"Minussa varmaan ärsyttävintä on se, että olen dominoiva persoona, aika äänekäs, määrätietoinen ja ajattelen ehkä jossian määrin olevani aina oikeassa." Toikka kertoo olevansa rohkea, peloton ja periksiantamaton. Hän on suuri Selviytyjät-fani, harrastaa aktiivisesti liikuntaa ja omaa sukellusoppaan tutkinnon. Eniten jännittävät korkeat paikat ja saarten hyönteiset.

Kaiken kaikkiaan Selviytyjiin haki yli 5 000 henkilöä. Mukaan on siivilöity kahdeksan tavista. Ohjelmaa kuvataan Filippiineillä toukokuun ajan, ja uusi kausi alkaa Nelosella syyskuussa.

Voittaja kuittaa itselleen 30 000euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Katkenneen voimajohtopylvään korjaus etenee Lahden Patomäessä
  2. Gallup: Kysyimme Lahdessa liikkuneilta, suuntaavatko he Salppurin kisoihin, vastaus oli yksiselitteinen ei – "Aiemmin kisat näkyivät Lahdessa enemmän"
  3. Janne Jalasvaara palaa Pelicansin takalinjoille - katso joukkueen kokoonpano illan kotiotteluun
  4. Herola aloitti Salpausselällä lupaavasti – yhdistetyn varakilpailussa kolmas
  5. Samae Koskinen esiintyy kesällä Villähteen uusilla festivaaleilla
  6. Pelicansin A-nuoret käyvät kriittiseen loppurutistukseen – katso suora lähetys ottelusta tänään kello 18.30
  7. Kapisia kettuja liikkeellä Lahden seudulla - lauha talvi suosii tautia
  8. Pelicans-pomo Pasi Nurminen luottaa, ettei kyseenalainen seuraennätys uusiudu
  9. Pelicans päästää Jesse Ylösen Pohjois-Amerikkaan
  10. Koronan vaikutukset päijäthämäläisiin yrityksiin vaihtelevat - Suomeen jäänyt Oilonin Kiinan-yksikön toimitusjohtaja rytmitti päivänsä uusiksi, jotta saa palaverit hoidettua aikaerosta huolimatta
  11. Hollolan kunta tarjoaa kesätyösetelin jokaiselle 9.-luokkalaiselle
  12. Asiantuntijat kyseenalaistivat Aika jonka sain -elokuvalle myönnettyjen palkintojen arvon – Olga Temonen vastaa: "Minulla ei ole tapahtumasta mitään pahaa sanottavaa"
  13. Näppis: Mistä näkee että Salppurin kisat on tulossa? Ei mistään. Eivät osaa markkinoida. Miksei torille laiteta lipunmyyntiä ja esiintymislavaa ja ohjelmaa jne.
  14. Linja-autoista varastettiin polttoainetta Heinolassa
  15. Antti Röngän esikoisromaanin käännösoikeudet myytiin Ranskaan

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kaksi loukkaantui lievästi ulosajossa Hollolassa, kuljettajaa epäillään vammantuottamuksesta
  2. Salpausselän kisat alkavat tänään - lue yön uutiskooste
  3. Näppis: Mistä näkee että Salppurin kisat on tulossa? Ei mistään. Eivät osaa markkinoida. Miksei torille laiteta lipunmyyntiä ja esiintymislavaa ja ohjelmaa jne.
  4. Päihtyneet autoilijat työllistivät poliisia Lahdessa keskiviikkona
  5. Linja-autoista varastettiin polttoainetta Heinolassa
  6. Mikko Kuningas palaa FC Lahteen
  7. Lahden Sibeliustalon tuolihankinnasta voisi tehdä hankintaoikaisun – ”Pitäisi olla jokin virhe eikä sellaista ole tehty”, toppuuttelee virkamies
  8. Hollolan kunta tarjoaa kesätyösetelin jokaiselle työpaikan saaneelle 9.-luokkalaiselle
  9. Hyvinvointiyhtymän pandemia-työryhmä kokoontui: suunnitelmat valmiina koronaviruksen leviämisen varalle
  10. Lahtelaisen kenttäpiispan Pekka Särkiön aikana uskonelämä armeijassa mullistui – sotilaan virsikirjassakin on lauluja muslimeja varten
  11. Iltalehti: Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen kihlautui
  12. Syyte: "Metsuri" Huohvanainen potki ja löi rikollisvaikuttaja Raimo Anderssonin kuoliaaksi – laittoi välissä jalkaan turvakengät
  13. IS: Vasemmistoliiton aluepomon epäillään syyllistyneen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan – poliisi aloittaa esitutkinnan
  14. Lukijalta: Adressi kiertoon, Päijät-Hämeen terveyspalveluita ei saa yksityistää
  15. Koronavirus ei vaikuta Salpausselän kisoihin: "En usko, että ulkomaisten urheilijoiden kannalta täällä pitäisi olla huolissaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.