Voisiko koulukiusatuksi joutumisen tuotteistaa? Lahtelainen ”Tempparit-Jonne” julkaisi uuden biisin

Jonne Sahanen esiintyy Mr. Elämänpeli -taiteilijanimellä. Mirja Hussain

Ilkka Kuosmanen

Temptation Island -ohjelmasta julkisuuteen ponnahtanut lahtelainen Jonne Sahanen julkaisi uutta musiikkia. Suoratoistopalvelu Spotifyssa julkaistu Sanasepot ne selittää -kappale on suunnattu koulukiusaamista vastaan.

Heinolassa kasvanut Sahanen kertoo ammentaneensa räppiä ja laulua yhdistelevään kappaleeseen omista muistoistaan.

– Ala-asteella oli kiusausrinki, joka otti minut silmätikukseen. Kotiin lähtiessä sai usein pelätä, tuleeko kotimatkalla turpaan, Sahanen muistelee.

Kiusaaminen päättyi seiskaluokalla, kun Sahanen siirtyi yläasteelle eri kouluun.

– Ainahan tuollaisesta jää pieniä haavoja, mutta olen kyllä jo päässyt siitä ylitse, Sahanen arvelee.

Koulut nihkeinä kiertueelle

Sahanen oli mukana "Temppareissa" kolmannella tuotantokaudella, jota esitettiin televisiossa keväällä 2017.

Pariskunnat matkustavat ohjelmassa eksoottiseen lomakohteeseen, jossa sinkut yrittävät sotkea heidän suhdettaan. Sahanen tuli ohjelmassa tunnetuksi erilaisista sutkautuksistaan. Suhde kihlatun kanssa päättyi eroon.

Sahanen on pyrkinyt hyödyntämään ohjelmassa saamaansa julkisuutta monin tavoin. Syksyllä 2017 hän julkaisi Jäitä hattuun -laulun ja videon, jonka oli tarkoitus nostattaa lätkähuumaa vuoden 2018 olympialaisia varten. Hän on myös pitänyt blogia ja kaupannut taiteilijanimellään esimerkiksi t-paitoja ja hattuja.

Nyt Sahanen yrittää koota kiusaamisen vastaista koulukiertuetta. Koulut eivät ole asialle vielä lämmenneet.

– Laitoin jo viime vuoden puolella kouluille sähköpostia. Moni on vastannut, että asia ei ole juuri nyt ajankohtainen tai että poliisi kävi juuri puhumassa aiheesta, Sahanen kertoo.

Hyvä keikkamyyjä haussa

Sahanen tuottaa musiikkinsa ainakin toistaiseksi itse. Hän kertoo valmistelevansa ensimmäistä omaa levyään, jonka toivoo valmistuvan vuonna 2020.

– Tällä hetkellä täysin valmiina on kolme kappaletta. Lisäksi 15 biisiä on kirjoitettu, Sahanen laskee.

Sahanen sanoittaa ja säveltää tuotantonsa enimmäkseen itse. Taustoja tekee eräs kaveri, joka osaa soittaa. Sahanen hoitaa laulamisen.

Jäitä hattuun -lätkäbiisi on kerännyt YouTubessa noin 160 000 katselukertaa, ja Elämänpeli-nimellä esiintyvä Sahanen on päässyt jonkin verran myös keikoille. Levy-yhtiöitä hän ei ole vielä rohjennut lähestyä.

– Mun musiikkini ei istu valmiisiin genreihin, mutta luulen, että se on vain hyväksi, hän puntaroi.

Tällä hetkellä Sahanen ei etsi levy-yhtiötä vaan keikkamyyjää. Omatoimisesti ravintoloihin soitteleminen on osoittautunut työlääksi.

– Lahdessa MayDayn ja Oldin omistajien kanssa on käyty keskusteluja, että voisin ehkä esiintyä heillä kesällä. Muutakin on vireillä, mutta ei mitään isompia juttuja vielä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.