Kyösti Mäkimattila on varusmiessoittokunnan solisti Lahdessa

Kyösti Mäkimattilaa kuullaan Lahdessa sunnuntaina. Kari Martiala. Arkistokuva.

Anne Honkanen

Varusmiessoittokunta ja vuoden 2013 tangokuningas Kyösti Mäkimattila esiintyvät Kevään riemua -konsertissa Felix Krohn -salissa Lahdessa 19.5. Konsertti käynnistyy kello 17.

Soittokunnassa soittaa kaksi päijäthämäläistä varusmiestä, Heinolasta kotoisin oleva Lauri Pänkäläinen (haitari) ja Lahdesta kotoisin oleva Onni Tikkanen (saksofoni). Ohjelmassa on muun muassa tangoa ja rokkia.

Varusmiessoittokuntaa Kevään riemua -kiertueella edustavat viihdebändi ja puhallinorkesteri.

Kyösti Mäkimattila tunnetaan musiikin lisäksi muun muassa runoilijana, joka on julkaissut runokirjoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.