Apinaa ja ihmistä yritettiin risteyttää 100 vuotta sitten Neuvostoliitossa

Ihminen on 99-prosenttisesti simpanssi, mitä dna:han tulee. Ilmeissä, eleissä ja käyttäytymisessäkin meillä on yhtäläisyyksiä.

Ihminen ja apina voisivat nykytekniikalla jopa risteytyä keinotekoisesti, mutta siinä ei olisi mitään järkeä. Silti biologi Ilja Ivanov yritti sitä tosissaan 1920-luvulla.

Neuvostojohtaja Josif Stalinin tavoitteena näet oli vahva uusi ihmislaji, jota olisi voitu käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin. Ivanovin keinohedelmöitysyritykset eivät kuitenkaan onnistuneet ja hän päätyi Siperiaan.

Lähisukulaisuutta simpanssin kanssa ei voida hyödyntää elinsiirroissa, mutta kudossiirroissa kenties.

- Ehkä joitain sellaisia kudoksia voisi käyttää, jotka eivät liity verenkiertoon. Todennäköisimmin siirtoja varten kasvatettaisiin kudoksia, ihmiskudosten kantasoluja tai kokonaisia elimiä, pohtii biologi, tietokirjailija Juha Valste.

Uusin tieto apina-ihminen-tutkimuksessa on, että simpanssit ja orangit pystyvät ymmärtämään ja jopa muodostamaan puhetta, kunhan kuuntelevat sitä riittävästi.

- Aiemmin sitä pidettiin täysin mahdottomana.

Valste täräyttää simpanssin lisäksi korkeita dna-prosentteja muidenkin eläimien ja ihmisen välillä: kissa 90, lehmä 80, hiiri 75 ja banaanikärpänen 60 prosenttia.

- On kuitenkin muistettava, että ihmisen toiminnat ovat täysin irrallaan dna:sta, hän huomauttaa.

Ihmisen ja apinan yhtäläisyyksistä enemmän maanantaina Etelä-Suomen Sanomien tiedesivulla.

Kommentoi

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut