Stubb Hollolassa: "Kehätie on ilman muuta yksi prioriteeteistamme"

Tommi Forsman

Viimeistään tässä vaiheessa valtionjohdolle ei ole voinut jäädä epäselväksi Lahden seudun päättäväisyys saada toden teolla vauhtia Lahden eteläiselle kehätiehankkeelle.

- Rakentakaa se tie, oli pääministeri Alexander Stubbin (kok.) kiteytys hänelle tiistaina Hollolassa luovutetun vetoomuksen keskeisestä sisällöstä.

Pääministeri kertoo luottavansa kehätiehankkeen etenemisen suhteen vahvasti viranomaisten valmistelutyöhön ja liikennevirastoon. Hän korosti, että tiehanke on tällä hetkellä niin sanotussa putkessa, eli valmistelussa. Lisäksi hän muistutti, että etenkin vaalien alla poliitikot lupaavat mielellään tiehankkeita eri puolille maata.

- Meillä ei ole niihin kaikkiin tällä hetkellä varaa, mutta kehätie on ilman muuta yksi prioriteeteistamme, Stubb toteaa.

Adressin luovuttivat Hollolan kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Virta (kok.) ja kunnanjohtaja Päivi Rahkonen. Myös Lahdessa ja Nastolassa helmikuun puolivälissä vieraillut kunta- ja liikenneministeri Paula Risikko (kok.) ilmaisi kannattavansa eteläisen kehätien rakentamista. Pääministeri osallistui tiistaina Lahdessa järjestettyyn Suomi Forum -tapahtumaan, yhdessä muiden puoluejohtajien kanssa.

Poliitikoille järjestetyn paneelikeskustelun jälkeen Stubb siirtyi Hollolaan, jossa hän vieraili lastensuojeluun kuuluvassa perhekeskus Viisikossa. Lisäksi hän tapasi äänestäjiä ja puoluetovereitaan kokoomuksen vaalitilaisuudessa Hollolan torilla. Pääministerin seutukierros päättyi iltapäivällä Orimattilaan, jossa hän tutustui paikalliseen yritykseen.

Lisää pääministerin kierroksesta keskiviikon Etelä-Suomen Sanomissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.