Kauppakassi pörräsi pihaan

Kalle Puttonen

Melkoisesti kiinnostusta herättänyt ruoan kuljetuskokeilu käynnistyi perjantaina Lahdessa.

- Minulla on kaksi pientä lasta. Toinen on kolmevuotias ja toinen yhdeksän kuukautta. Tiedän paljon parempaakin tekemistä kuin lasten kanssa kaupassakäynti, naurahtaa Satu Lähteenoja, joka ensimmäisenä kokeili uudentyyppistä kauppakassin kotiinkuljetusta Lahdessa.

Ostokset toi Kiveriöön perjantaina alkuillasta Jacob Kallas skootterillaan.

- Sain isältä linkin Etlarin sivulle, ja sieltä löytyi tietoa tästä. Ilmoittauduin, jotta on ainakin jotain kesätöitä tiedossa, kertoi lahtelainen Kallas, 17, Salpauksen oppilas Nastopolista Nastolasta.

Uusi palvelu edellyttää asiakkaalta henkilökohtaista ilmoittautumista Paavolan Citymarketissa. Sen jälkeen voi asioida verkkokaupassa ja tilata kuljetuksen. Kuljettaja, yksityishenkilö, noutaa tavarat kaupalta ja kuljettaa ne asiakkaalle kotiin.

Kokeilu on osa Smart Retro -hanketta. Taustalla on pyrkimys ”joukkoistamalla” säästää rahaa, aikaa ja ympäristöä.

Lähteenojalla ei ole autoa, joten arkea helpottava palvelu on tervetullut. Hän kertoo mielellään maksavansa viisi euroa kuljetuksesta ja toiset viisi tavaroiden keräilystä kaupassa.

- Oikein innostuin, kun tajusin, ettei minun tarvitsekaan kantaa kasseja kotiin. Ostin heti papereita ja vaippoja. Laskun loppusumma oli 50 euroa eli aika normaali, Lähteenoja kertoo.

Jännää kokeilussa on hänen mielestään myös se, että kuljettajat ovat tavallisia kaupunkilaisia.

Lähteenoja arvelee käyttävänsä kuljetuspalvelua noin kerran viikossa. Kiveriössä on kauppa melko lähellä, joten täydennysostoksille pääsee jalkaisin.

Paavolan K-citymarketin ruokaverkkokauppa aukesi keskiviikkona. Kauppias Marko Laaksosen mukaan kokeilulla täydennetään jo käytössä olevaa ja jatkuvaa tavarataksipalvelua. Laaksosen tavoite on vähintään sata asiakasta.

Kuljetusten kiinnostavuudesta kertoo se, että nopeasti ilmoittautui 85 halukasta.

- Kokemus on, että kuljettajamäärä tuplaantuu kokeilun aikana, kertoo Coreorientin markkinointipäällikkö Henni Ahvenlampi.

Paavolan kokeilu jatkuu kesäkuun puoliväliin.

Coreorient on jo laajentanut kuljetusten joukkoistamista.

- Olemme yhteistyössä tori.fi-markkinapaikan kanssa pääkaupunkiseudulla, Ahvenlampi kertoo.

Suomalaisten verkko-ostaminen on kasvanut viidessä vuodessa noin viidenneksen.

Viime vuonna verkosta ostettiin 10,5 miljardilla eurolla. Summa kasvoi lievästi edellisvuodesta.

Eniten hankittiin palveluja, muun muassa matkoja, yhteensä 5,7 miljardilla eurolla. Palveluostot supistuivat viitisen prosenttia.

Vähittäiskaupan tuotteita ostettiin verkosta 3,6 miljardilla eurolla eli seitsemän prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, ilmenee TNS Gallupin, Kaupan liiton ja Asiakkuusmarkkinointiliiton tilastosta.

Koko vähittäiskauppa supistui viime vuonna prosentin, kertoi Tilastokeskus.

Verkon osuus ruoan myynnistä on Suomessa noin 0,3 prosenttia.

Osuuden ennakoidaan kuitenkin kasvavan, ja useat kaupat myös Lahden seudulla ovat aloittaneet verkkokaupan.

S-marketteihin palvelu tuli viime vuonna; viikoittainen asiakasmäärä on vaihdellut kymmenistä satoihin painottuen viikonlopulle.

K-supermarketeista Joutjärvi aloitti viime marraskuussa ja Hollola tänä keväänä. Heinolassa

K-market Kylätähti tuli mukaan huhtikuun puolivälissä.

Kuljetuksia hoitavat asiakkaat itse tai ammattilaiset, kuten tavarataksi tai Posti.

Ruoan verkkokauppa

Vähäistä, mutta kasvavaa

Verkon osuus ruoan myynnistä on Suomessa noin 0,3 prosenttia.Osuuden ennakoidaan kuitenkin kasvavan, ja useat kaupat myös Lahden seudulla ovat aloittaneet verkkokaupan.S-marketteihin palvelu tuli viime vuonna; viikoittainen asiakasmäärä on vaihdellut kymmenistä satoihin painottuen viikonlopulle.K-supermarketeista Joutjärvi aloitti viime marraskuussa ja Hollola tänä keväänä. HeinolassaK-market Kylätähti tuli mukaan huhtikuun puolivälissä.Kuljetuksia hoitavat asiakkaat itse tai ammattilaiset, kuten tavarataksi tai Posti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Käsikranaatti odotti vuosikymmenet Vesijärven pohjassa, kunnes 11-vuotiaat pojat löysivät ja nostivat sen torstaina ylös
  2. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  3. Lahtelaisen jengiläisen asunnossa dopingaineita, aseita ja vahvaa kokaiinia
  4. Vesijärven pohjasta nousi käsikranaatti - poliisi on purkanut eristyksen Lahden matkustajasatamassa
  5. Heinolan Pursiseuran Jyri Lehtinen on voittanut useamman Päijännepurjehduksen, eikä palo rakkaaseen lajiin sammu, vaikkei voittaminen olekaan enää se kaikkein tärkein asia
  6. Lojerin sairaalasänkyjen valmistus siirtyi Lahdesta Hollolaan
  7. Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"
  8. Lahden Matkakeskukselle rakennettu Jaksonkatu on avattu liikenteelle
  9. Etäopiskelu vaikeutti monen nuoren elämää, eikä nuorisotyöllä ollut Lahdessa resursseja auttaa – Etsivän nuorisotyön profiilia pyritään nyt elvyttämään runsaiden lisäavustusten turvin
  10. Näppis: Jos Tapanilassa ei ole kyse rasismista, niin sitten on kyse psyykkisesti sairaiden syrjimisestä
  11. Gallup: Tarvitaanko Asikkalan Vääksyyn isoa yhteiskoulua?
  12. Lahtea markkinoidaan nyt kotimaan matkailijoille
  13. Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  14. Ministeri Lintilä näkee Lahdessa potentiaalia kansainväliselle huipulle, mutta yrityksiä pitää rohkaista – "Ravimiehenä sanoisin, että teillä on nyt paalupaikka"
  15. USU-gallup: Hieman yli puolet pitää rasismia merkittävänä ongelmana Suomessa – "Huolestuttava tulos", sanoo tasa-arvoministeri

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.