Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

"Hymyile ja maailma hymyilee sinun kanssasi" - käsityöharrastajat ilahduttavat syöpäsairaita pipolähetyksillä

Neulottuja, virkattuja, palmikkokoristeltuja, raidallisia, baskerimallisia... Väreinä mustaa ja valkoista, mutta myös hennonvihreää, vaaleansinistä ja pirteää pinkkiä. Johonkin on liitetty pieni kortti viesteineen: "Smile and the world smiles with you" (eli "Hymyile ja maailma hymyilee sinun kanssasi").

Lahtelaiseen Pitsi ja palmikko -lankakauppaan on kertynyt iloinen lähetys Päijät-Hämeen keskussairaalaan lähetettäväksi. Hiuksensa menettäneille syöpäpotilaille on jo aikaisemmin tänä keväänä lähtenyt yksi lasti pipoja, toinen on kohta lähtövalmiina.

- Keräämme pipoja nyt kolmatta vuotta. Ajattelimme, että tämä on hyvä paikka keräyspisteelle, kertoo Pitsin ja palmikon yrittäjä Laura Pulliainen.

Käsityöharrastajat ovat toimittaneet keskustassa sijaitsevaan liikkeeseen vuosien mittaan satoja pipoja. Pulliaisen mukaan keräys on saanut asiakkailta positiivista palautetta.

Tämän kevään keräyskampanja päättyy lähiaikoina, mutta Pitsi ja palmikko ottaa pipoja vastaan ympäri vuoden.

Päijät-Hämeen keskussairaalan syöpätautien poliklinikalla sytopipolahjoituksiin suhtaudutaan hyvin myönteisesti.

- Pipot ovat oikein tervetulleita ja tekevät kyllä kauppansa, kertoo osastonhoitaja Mirja Lindeman.

Pipoja käyttävät erityisesti naispotilaat, jotka syöpähoitojen takia menettävät hiuksensa. Suurin ryhmä ovat rintasyöpäpotilaat.

Osastolla on kori, johon lahjoituspipot kootaan. Siitä potilaat saavat rauhassa käydä valitsemassa mieleisensä värisen ja kokoisen pipon.

Lindemanin mukaan kaikenlaiset pipot löytävät käyttäjänsä, mutta kesän lähestyessä toivotaan tietysti kevyempiä pipoja ja talvella tukevammin tehtyjä.

Sopivia malleja sytomyssyksi on vaikka kuinka paljon, seuraavassa Anneli Salon aikaisemminkin Etelä-Suomen Sanomissa julkaistu ohje.

Virkattu myssy

1. Virkkaa 5 ketjusilmukkaa (kjs), yhdistä piilosilmukalla (ps), 1.krs. virkkaa jokaiseen ketjun silmukkaan 2 kiinteää silmukkaa (ks), lopeta ps 2. krs. 2 kjs, 1ks samaan silmukkaan, *1 välisilmukka seuraavaan, 2 ks samaan*, toista *-* 4 kertaa, lisäyskertoja yht. 5 lopeta ps 3. ja seuraavat krs:t virkataan kuten 2 krs, lisäykset virkataan aina samaan kohtaan, välisilmukat lisääntyvät, virkataan kunnes välisilmukoita on 13-16 riippuen langan paksuudesta ja käsialasta, kannattaa sovittaa välillä.

2. Jatketaan ilman lisäyksiä 8-10 cm tai kunnes pipo on halutun mittainen.

3. Voit halutessasi virkata raidoittaen, pylväitä tai jotakin pitsivirkkausta, taidon ja mielihalun mukaan.

4. Huolittele alareuna nirkko- tai rapuvirkkauksella tai virkkaamalla ketjusilmukkarivi viimeisen kerroksen päälle. Kostuta kevyesti ja muotoile.