Lahden kaupunki haluaa lisää niittyjä, asukkaiden ideoita kerätään kyselyllä

Lahden kaupunki alkaa kehittää kaupunkiniittyjen hoitomenetelmiä. armi salonen

Millamari Uotila

Lahti aikoo lisätä kaupunkiniittyjen määrää ja niiden virkistyskäyttöä.

Kaupunki kerää nyt asukkailta kokemuksia ja kehitysideoita niittyjen käytöstä ja merkityksestä. Aiheeseen liittyvä verkkokysely on avoinna 9. kesäkuuta asti, ja asukastilaisuus pidetään Lahden sataman makasiinilla 5. kesäkuuta. Paikalla ovat kaupungin ja suunnittelukonsultin asiantuntijat.

Lahden kaupungin mukaan tarkoitus on kehittää kaupunkiniittyjen hoitomenetelmiä. Lahden niittyverkostosta laaditaan kattava kokonaiskuva paikkatietoanalyysien, asukkailta kerätyn palautteen ja maastoinventointien avulla. Lisäämällä niittyjen määrää kaupungissa turvataan luonnon monimuotoisuutta ja hoidetaan maiseman kulttuuriarvoja. Niittyjä voidaan hyödyntää myös hulevesien hallinnassa kaupunkiympäristössä, kaupungin tiedotteessa todetaan.

Niittyverkoston kehittämishanke valmistuu joulukuussa 2019. Suunnitelman laatii Ramboll Finland.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 27.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä vakaa, sairaalahoidossa ei yhtään koronapotilasta
  2. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  3. Lahden keskustan tuntumassa on liikkunut viime päivinä useita hirviä – "Kun vasat lähtevät emon luota, ne poukkoilevat ympäriinsä"
  4. Työttömien työntekijöiden määrä kasvoi roimasti Päijät-Hämeessä - Lahdessa korkein työttömyysaste
  5. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  6. Hyvinvointiyhtymän perusterveydenhuollon lääkärit ja hammaslääkärit ovat huolissaan valmistellusta yhteisyrityksestä – enemmistö ei usko mallin hyödyttävän palvelutuotantoa
  7. Päijät-Hämeen matkailualan yrittäjät tekevät yhteistyötä, jotta täällä ensi kertaa lomailevat ihastuisivat alueeseen: "Meidän pitää hurmata heidät"
  8. Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan suojatiellä Heinolassa
  9. Kuluttajille myytävissä autonostimissa on hengenvaara, tuotteet palautettava ostopaikkaan
  10. Jotain hyötyä poikkeusoloista – Järvisen perhe rakensi upean puumajan kotipihalleen Asikkalan Vääksyyn
  11. Hartolassa syttyi maastopalojen sarja
  12. Lahti Aqua -konsernissa vakava työtapaturma – kätensä menettänyt vaatii oikeusteitse korvauksia
  13. Lahden Kortteliliigan Ropponen muistuttaa perinteisten tukijoiden ahdingosta – ei laskua ensimmäiseksi heille
  14. Vääksyn seurakuntakodin rakennustyömaalla on tehty töitä jo reilu viikko – katso ilmakuvat työmaalta
  15. Lahden Mustankallion tunnelin valaisinviat korjataan – tunneli pois käytöstä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.