Pihapelipäivä kutsuu tänään pallopeleihin Lahdessa

Pihapelipäivän ohjelmaan kuuluvat erityisesti pallopelit. Tapahtuma järjestetään Lahdessa Mukkulassa, Liipolassa ja Ahtialassa. Janne Laakkonen

Millamari Uotila

Pihapelipäivä liikuttaa lahtelaisia lapsia ja nuoria helatorstaina 30. toukokuuta. Koko perheen ilmaista pop up -tapahtumaa vietetään Lahdessa Mukkulan hiekkakentällä sekä Liipolan ja Ahtialan koulujen kentillä.

Pääroolissa ovat pallopelit. Omia pelivälineitä voi halutessaan ottaa mukaan, pelikaverit löytyvät paikan päältä.

Lisäksi Mukkulan tapahtumassa pääsee kokeilemaan kahvakuularistinollaa, köydenvetoa ja Hooverballia.

Tapahtumissa on myös urheiluvälineiden keräyspisteet, joihin voi tuoda itselle tarpeettomia välineitä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto toimittaa ne Lahden alueen lapsille.

Tapahtuman järjestää Haaga-Helian liikunnanohjaajaopiskelijoista koostuva työryhmä, ja tapahtuma järjestetään eri puolilla Suomea. Tavoitteena on nostaa pihapelikulttuuria takaisin pinnalle ja saada erityisesti lapsiperheitä liikkumaan naapurustoissa, lähiliikuntapaikoilla ja omilla takapihoillaan.

Pihapelipäivä Lahdessa 30.5. Pelejä pelataan kello 10–14.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.