Vesijärven kunnostus leväpuurosta takaisin entiseen loistoonsa "Suomen suurimmaksi lähteeksi" on ollut menestystarina, mutta tehtävä ei ole vielä päättynyt

Kaislan niittoa vuonna 1989. ESS, kuva-arkisto

Lahden, Hollolan ja Asikkalan alueilla sijaitseva Vesijärvi on suurin ja tunnetuin Suomen kaikkiaan seitsemästä Vesijärvestä. Lahtelainen eläkkeellä oleva limnologi ja vesiensuojelupäällikkö Juha Keto arvelee järven saaneen nimensä sen puhtaan veden vuoksi. Kedon mukaan 30-luvun maantiedon kirjassa Vesijärveä on kutsuttu jopa Suomen suurimmaksi lähteeksi, koska iso osa järveen tulevasta vedestä on lähdevettä. Vääksyssä varttuneella Kedolla on paljon omakohtaisia muistoja järvestä.