Meluisa musiikki uhkaa nuorten kuuloa

Korvat on syytä suojata festareillakin. Antti Sepponen

Kirsi Hiekkala

Jopa puolet kehittyneiden maiden nuorista altistuu vaarallisen kovalle melulle kuuntelemalla musiikkia kuulokkeilla. Maailman terveysjärjestön WHO:n selvityksen mukaan erityisesti vaarassa ovat 12-35-vuotiaat.

Musiikin kuuntelu kuulokkeilla pitäisi rajoittaa enintään yhteen tuntiin päivässä, ja desibelit on pidettävä kohtuudessa. Korvat kaipaavat myös hiljaisuutta ja lepoa.

Nykyinen eurooppalainen turvallisuusnormi rajoittaa kannettavan musiikkisoittimen äänenvoimakkuuden 100 desibeliin. Työpaikoille annetun melualtistuksen yli mennään jo viiden tunnin viikoittaisella kuuntelulla, jos äänenvoimakkuus ylittää 89 desibeliä.

Musiikkikeikoilla ja festareilla korvat täytyy suojata kuulosuojaimilla.

- Meluisan keikan jälkeen korvien kannattaa antaa levätä hiljaisuudessa. Mikäli korvien soiminen jatkuu, vaikka välttää melua, kannattaa ottaa heti yhteyttä korvalääkäriin, Kuuloliiton tiedottaja Erkki Ahonen sanoo.

Erityisesti pienten lasten kuuloa pitää varjella melulta.

- Kupusuojaimet ovat parhaat musiikkitilaisuuksissa mukana oleville lapsille. Lasta ei kannata nostaa olkapäille, koska silloin hän altistuu suoraan melulle. Pienten lasten kanssa kannattaa myös pysytellä mahdollisimman kaukana äänilähteestä.

Lähde: Keskisuomalainen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahdessa katkenneen voimajohtopylvään korjaaminen voi vaatia pitkänkin ajan – onnettomuus valtakunnallisestikin harvinainen
  2. Kytölän asuinalueen työmaa valuttaa savivettä Kymijärveen – "Olisi pitänyt hallita laskeutusaltailla ja padoilla"
  3. Lukijalta: Lahden keskustaa uhkaa slummiutuminen
  4. Salpausselän kisamaastojen fluoripitoisuudet tutkitaan – hiihtoladut kulkevat pohjavesialueella
  5. Tässä Suomen urheilijat viikonlopun Salppuriin
  6. Lahtelainen Tomi Amor on Cheekin levy-yhtiön uusi artisti – "Täytyy katsoa tarkasti, kenen kanssa lähtee tekemään yhteistyötä"
  7. Saksassa karnevaaliyleisöön ajanutta epäillään murhan yrityksistä
  8. Elokuvamoguli Harvey Weinstein todettiin syylliseksi seksuaalirikoksiin – vakavimmat syytteet hylättiin
  9. Leuto ja märkä talvi kuluttaa tiestöä – kerro, missä olet törmännyt pahimpiin paikkoihin Lahdessa
  10. Lahden vanhimmalla ostarilla Ruolalla riittää yhä vetovoimaa – "Yksi parhaista paikoista Lahdessa"
  11. Myrsky sai jäät taas liikkeelle, katso kuvat Vesijärven rannalta
  12. Kauppakeskus Triossa laukesi palohälytys – asiakkaat evakuoitiin
  13. Moni sanoo varautuvansa pahaan päivään, mutta kaikilla se ei onnistu – Jaana, 36, sen sijaan on kerryttänyt vararahastoa jo pitkään: "Erityisen tärkeä se on nyt, kun on perhe ympärillä"
  14. Kivimaan koululla varkaissa käyneen miehen pakomatka päättyi Mukkulaan
  15. Luontodokumentteja tekevät Petteri ja Antti Saario huomaavat ilmaston­muutoksen vaikutukset työssään: "Siitä pitää olla erityisen huolissaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.