Pelicans riehuu pyörremyrskynä - Laschille hattutemppu, Rajaniemelle liigauran avausmaali

Mikael Hoikkala

Mikael Hoikkala

Pelicans johtaa jääkiekon Liiga-ottelussa Vaasan Sportia kahden erän jälkeen maalein 5-0.

2. erä Toisen erän alku meni avauserän jäljillä: Sport hallitsi hienokseltaan, mutta tehottomasti. Pelicans sen sijaan käytti paikkansa ja otti onnistumisten myötä pelin haltuunsa.

Ajassa 26.10 Pelicans siirtyi 2-0-johtoon. Maalin teki kultakypärä Ryan Lasch, mutta tällä kertaa syöttömaestro sai nauttia muiden tarjoilusta. Hannes Björninen teki pohjatyön ja Iikka Kangasniemi ohjasi Björnisen passin yhdellä kosketuksella suoraan Laschille, jolla oli helppo työ putata avoimena ammottaneeseen Sport-rysään.

Kuutisen minuuttia myöhemmin oli Matias Rajaniemen onnistua. Rajaniemi sai Artturi Toivolalta syötön maalille, käänsi maltilla rystylle ja ujutti kiekon jäätä pitkin sisään. Maali oli 18-vuotiaalle puolustajalle liigauran ensimmäinen.

Sport otti takaiskun jälkeen aikalisän, joka ei tuonut toivottuja vaikutuksia. Päinvastoin, peli repesi vielä pahemmin. Vaasalaiset ottivat erän lopulla peräjälkeen kaksi jäähy, joista kumpikin kostautui. Lasch iski illan toisensa kahden miehen ylivoimalla ja sai hattutempun täyteen reilu minuutti myöhemmin. Isäntien johto repesi pikavauhdilla 5-0-lukemiin.

Pelicansin Patrikainen torjui erässä kahdeksan kertaa, Sportin Reijola kymmenen

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut