Pitkä odotus ja työ huipentuvat ympäristöpääkaupunkivuoden avajaisiin, mutta pysyvät vaikutukset voivat olla näkyvillä vasta vuosien kuluttua

Ympäristöpääkaupunkiorganisaation johtaja Milla Bruneau sanoo, että esimerkiksi erilaisten yritysten ja yhteisöjen kiinnostus ympäristöpääkaupunkivuotta kohtaan on ollut positiivinen yllätys. Elena liseytseva

Euroopan ympäristöpääkaupunkivuoden avajaiset voi nähdä vuosien työn huipentumana. Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden ohjelmajohtaja Saara Vauramo muistelee kiinnittäneensä huomiota EU:n ympäristöpääkaupunkikisaan ensimmäisen kerran vuoden 2013 tienoilla. Tuolloin kisa oli vielä tarkoitettu Lahtea suuremmille kaupungeille, mutta sääntömuutoksen jälkeen Lahti ehti hakea titteliä kolmesti.