Lahden eteläinen kehätie takoo hurjaa tulosta: raskas liikenne siirtynyt uudelle reitille jo lähes kokonaan
Lahden upouuden eteläisen kehätien yhtenä tarkoituksena on imaista valtatie 12:n suuret liikennevirrat kauemmaksi Lahden keskustasta ja katuverkolta. Tavoitteessa on onnistuttu jo nyt, mutta kaikki järeät ajoneuvot eivät silti siirry uudelle tieosuudelle. Siihen on syynsä.
Lahden eteläinen kehätie valtatie 12:lla vetää liikennevirtoja puoleensa kiihtyvällä tahdilla. Raskas liikenne on lähes kokonaan vaihtanut reittinsä Hollolan Soramäestä Lahden Kujalaan kulkevalle tieosuudelle samalla kun Hollolan Salpakankaalta Lahden Pekanmäkeen kulkeva vanha tieosuus on hiljentynyt tuntuvasti.
Vain tilaajille