Terhi Säynäjärven Esalainen: Mitä tästä vuodesta jää mieleen? Toisille vessapaperin hamstraus, toisille työttömyys ja loputon kaipuu ystävien luo

Terhi Säynäjärvi

Terhi Säynäjärvi

Tällä viikolla on kulunut jo yhdeksän kuukautta koronakriisin alusta. Se on niin pitkä aika, että tulee myös toiveikas olo: meidän on pakko olla jo voiton puolella. Valoa tuovat myös uutiset koronarokotteesta, vaikka meneekin vielä pitkään, ennen kuin valtaosa suomalaisista on rokotettu.

Olen jo alkanut kuvitella, miten joskus vuosien kuluttua tätä hullua vuotta muistellaan. Ensin ei meinattu uskoa, että mikään kiinalaisvirus tänne yltää. Muistan, kun aivan ihmeissäni luin saksalaisen vaihto-oppilaamme äidin viestejä maaliskuun alussa. Hänen tyttärensä oli juuri matkalla Suomeen, ja äiti valitti, ettei ollut voinut varustaa lastaan käsidesillä, kun ne olivat kaikkialta lopussa. Ensin ajattelin, että meillä on varmasti poikkeavat puhtauskäsitykset. Sitten yhtäkkiä uutiset alkoivat vyöryä, ja kaikkien suomalaistenkin tajuntaan välittyi tieto siitä, että tämä virus ei ohita mitään maata.

Alkoi vimmattu hamstraaminen. Turvallisuuden tunnetta haettiin erityisesti vessapaperista ja kuivamuonasta. Jättimarkettienkin hyllyt ammottivat tyhjyyttään. Kauppiaat toppuuttelivat ja vakuuttivat, että tavarat eivät lopu.

Ihmiset eristäytyvät koteihinsa. Toimistoissa työskentelevät komennettiin hylkäämään ergonomisesti hyvät työpisteensä. Alkoi erikoisten työtilojen virittely kotioloissa. Hätä keksi keinoja.

Aika monella keinot olivat kuitenkin vähissä – ja ovat yhä. Kun ensimmäisen kerran maaliskuussa uskaltauduin juttukeikalle Lahden keskustaan, järkytyin. En ollut koskaan nähnyt kaupunkia niin autiona. Ravintoloiden oli käsketty sulkea ovensa, mutta niin olivat tehneet myös monet muut liikkeet. Kiertelimme kuvaajan kanssa, ja toistaiseksi suljettu -laput täyttivät liiketilojen ovia ja ikkunoita. Silloin ymmärsin, että tämän poikkeustilan hintalapussa ei ole pikkusummaa.

Onneksi kesä toi tauon, sai ihmiset liikkeelle ja paikat auki. Syksykin alkoi toiveikkaasti, kunnes koronaluvut ja epävarmuus iskivät lujaa. Juhlat jäävät nyt juhlimatta. Virus ei katso aikaa, vaan pakottaa eristäytymään joulunakin.

Korona-aika ei ole kohdellut kaikkia samalla mitalla. Jos on pysynyt terveenä ja työpaikka on tallella, voi moni keski-ikäinen jo nähdä epidemian epämiellyttävän erikoisena jaksona elämässä. Moni nuori on paljon kurjemmassa asemassa.

Nuorten pitäisi löytää omat polkunsa ja valloittaa maailmaa. Tänä kesänä monet eivät löytäneet edes kesätöitä ja huono työtilanne jatkuu edelleen.

Keväällä ylioppilaskokeiden aikatauluja muutettiin lennosta, samoin korkeakoulujen valintamenettelyjä.

Valtaosa opiskelupaikan saaneista tuijottaa nyt ruutua kotona, koska lähiopetusta ei anneta. Kun ei ole opiskelijatapahtumia, eikä muutakaan sosiaalista toimintaa, ruudulta opiskelu alkaa helposti ahdistaa.

Huikea määrä verkostoja ja ystävyyssuhteita jää syntymättä.

Erityisesti nuoret tarvitsisivat nyt oikeita tapaamisia ja yhteisöllisyyttä. Kuulin juuri, että tiukkojen rajoitusten Belgiassa nuorten luovuus on kukoistanut heidän keksiessään keinoja rajoitusten kiertämiseen. En ihmettele – kaipuu ihmisten ilmoille on kova.

Toivottavasti ensi vuonna helpottaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut