Kun vanhempi konstaapeli Olli Korpi menetti työtilanteessa itsehillintänsä, hän havahtui – "Olin koko ajan väsy. Hermot vinkuivat kuin viulun kielet. En saanut mitään aikaiseksi eikä paljon myöskään naurattanut"

Vanhempi konstaapeli Olli Korpi voi tällä hetkellä ihan hyvin, mutta pari vuotta sitten tilanne oli toinen. Hän sairastui uupumukseen, joka johtui sekä työn että arjen haasteista. Toipuminen alkoi vasta sitten kun hän oli ensin hyväksynyt ongelmansa. Jälkiviisaana Korpi myöntää, että se olisi pitänyt tehdä jo ensimmäisten oireiden jälkeen. Nyt hän tuntee itsensä paremmin ja uskoo, että jatkossa mahdolliset jaksamiseen liittyvät ongelmat ovat entistä paremmin hallinnassa. Marko Puumalainen

Vanhempi konstaapeli Olli Korpi, 36, istuu kuulusteluhuoneen pöydän päässä ja juttelee rauhalliseen ääneen. Kyseessä ei kuitenkaan ole poliisin työhön liittyvä kuulustelu, vaan nyt puhutaan hänestä itsestään.

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään