Vierumäen kahdesta joukkohaudasta löytyi 50 vainajan jäänteet

Sisällissodan aikaisten joukkohautojen kenttätutkimusvaihe on saatu päätökseen. Analysointityö valmistuu kesällä 2021.

Kenttätutkimuksen Vierumäellä suoritti Muuritutkimus oy, joka hoitaa myös kaivausten analyysivaiheen. Kuva ensimmäisen joukkohaudan kaivausten alkuvaiheesta. Muuritutkimus oy

Sari Asikainen

Heinolan Vierumäen vuoden 1918 taistelun joukkohautojen kenttätutkimusvaihe on saatu päätökseen. Kaivaukset ovat valmistuneet, ja vainajien nosto on saatettu loppuun.

Hauta-alueelta löytyi lopulta yhteensä 50 vainajan jäänteet kahdesta eri joukkohaudasta.

Hauta-alueen kenttätutkimus käynnistyi lokakuun puolivälin jälkeen. Ensimmäiseksi avatusta, alueen länsireunan joukkohaudasta löydettiin 27 vainajan jäänteet.

Marraskuun loppupuolella avattiin toinen joukkohauta, joka paljastui alueen itäosassa sijainneen punaisten hautamuistomerkin siirron yhteydessä. Tästä haudasta nostettiin 23 vainajaa, joten koko alueelta löydettyjen vainajien kokonaismäärä on arkeologisten tutkimusten perusteella 50.

Löydettyjen vainajien määrä täsmää hyvin Kansallisarkiston kesäkuussa julkaisemassa arkistoselvityksessä esitettyihin päätelmiin. Taistelussa kaatuneita tai kadonneita punaisia löytyi tutkimuksessa yhteensä 43.

Lisäksi selvityksessä arvioitiin, että taistelussa olisi voinut kaatua yhteensä noin 50 punaista.

Ensimmäisenä avattuun hautaan haudatut vainajat olivat limittäin kahdessa kerroksessa. Molemmissa haudoissa vainajia oli haudattu niin, että osalla pää oli kohti itää ja osalla kohti länttä. Osa vainajista oli molemmissa haudoissa haudattu selkäpuoli ylöspäin.

Ensimmäisessä haudassa kostea maaperä oli säilyttänyt paikoittain osia haudattujen vaatteista. Toisessa haudassa maaperäolosuhteet olivat ensimmäiseen hautaan verrattuna kuivempia, minkä vuoksi jäänteet olivat osittain maatuneet pitemmälle muuttuen multaiseksi hiekaksi. Erilaisista olosuhteista johtuen tekstiilejä ei ole säilynyt toisessa haudassa juuri lainkaan.

Vaikka osalta ensimmäisessä haudassa olleista vainajista löydettiin pieniä taskuissa olleita esineitä, ei haudattujen tunnistamisen mahdollistavia henkilökohtaisia esineitä tai henkilöllisyydestä kertovia papereita kenttätutkimuksissa havaittu.

Nyt valmistuneen kenttätutkimuksien jälkeen on vuorossa nostettujen vainajien osteologinen analyysi ja arkeologisen tutkimusaineiston raportointi.

Osteologisessa analyysissa ihmisluista pyritään yleensä selvittämään mahdollisuuksien mukaan vainajien kuolinikä, sukupuoli, pituus ja patologiat eli paljain silmin luissa havaittavat sairauksien merkit. Vierumäeltä löydettyjen vainajien sukupuolen ja iän määritteleminen on kuitenkin haastavaa luuston osien huonon säilyneisyyden vuoksi.

Analyysivaihe on parhaillaan käynnistymässä ja se valmistuu kesän 2021 aikana. Myös analyysivaiheen suorittaa arkeologiset kaivaukset Vierumäellä suorittanut, arkeologisiin selvityksiin erikoistunut Muuritutkimus oy.

Työn aikana pyritään ottamaan mahdolliset DNA-näytteet vainajista. Kaikkien vainajien DNA-tunnistaminen on jäänteiden heikon säilyneisyyden johdosta kuitenkin epävarmaa.

Versowoodin tehdasalueen keskelle jääneen punaisten hauta-alueen vainajat on tarkoitus siirtää vuoden 2021 aikana Heinolan hautausmaalle. Mikäli omaisia pystytään jäljittämään, on heillä mahdollisuus vaikuttaa omaisensa hautapaikkaan.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut