Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lahden seurakuntien aikuistoiminta keskeytetään kahdeksi viikoksi koronaepidemian vuoksi

Lahden seurakunnat keskeyttää aikuisten toiminnan kahdeksi viikoksi, 14. joulukuuta saakka, koronaviruspandemian vuoksi. Keskeyttäminen ei koske kasteita, vihkimisiä tai hautaan siunaamisia, joita voi edelleen järjestää.

Keskeytys koskee seurakuntien järjestämää kokoavaa toimintaa. Siihen kuuluvat yleisötapahtumat, kuten juhlat, konsertit, joululaulutilaisuudet, aikuisten raamattu- ja lähetyspiirit, rukousillat, lauluryhmät, kuorot, bändit, retket ja leirit.

Myös Marian Kammari ja missiokaupat suljetaan, sekä kaikki vapaaehtoistoiminta keskeytetään. Asiakaspalvelua saa 14.12. asti ainoastaan verkossa. Myös Palovaroitinpäivä perutaan. Päivää oli tarkoitus viettää 1. joulukuuta.

Jumalanpalvelukset ja messut järjestetään ilman yleisöä. Sen sijaan lasten ja nuorten toiminta jatkuu toistaiseksi tiukoilla varotoimilla.

Kasteiden, vihkimisten ja hautaan siunaamisten sekä näihin liittyvien juhla- ja muistotilaisuuksien järjestäminen seurakuntien tiloissa on edelleen mahdollista. Terveysviranomaiset ovat suositelleet, että yksityisten tilaisuuksien enimmäishenkilömäärä on 10 henkeä.

Lahden seurakuntayhtymä varautuu myös siihen, että rajoitukset kestävät nyt ilmoitettua pidempään.

Kuudessa lahtelaiskoulussa altistuttiin koronalle – yli sata karanteeniin

Tiirismaan lukiossa koronatartunta – yli 80 siirtyy karanteeniin ja etäopiskeluun

20 uutta tartuntaa – turvavälejä, maskien käyttöä ja lähikontaktien välttämistä on syytä yhä tehostaa

Koronavirusta ilmenee Uudellamaalla nyt 18 kertaa niin paljon kuin Itä-Savossa – kolme sairaanhoitopiiriä leviämisvaiheessa