26.11. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Hyvinvointiyhtymän alueella 12 uutta koronatartuntaa, joukkoaltistumiset kahdessa lahtelaisessa ravintolassa

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän koko alue siirtyi eilen koronaviruspandemian leviämisvaiheeseen. Sairaanhoitaja Eine Käki tekemässä koronatestiä aiemmin marraskuussa. Katja Luoma

Sohvi Auvinen

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella on varmistettu 12 uutta koronavirustartuntaa eilisen jälkeen.

Sairaalahoidossa on kahdeksan Covid-19-tautiin sairastunutta potilasta, joista yksi on tehohoidossa.

Yhteensä varmistettuja koronavirustartuntoja on yhtymän alueella epidemian aikana todettu 536. Koronavirusnäytteitä on otettu kaikkiaan lähes 47 000.

Hyvinvointiyhtymä kertoi eilen 35 uudesta koronavirustartunnasta alueellaan. Eilen yhtymä ilmoitti myös, että koko hyvinvointiyhtymän alue on siirtynyt koronaviruspandemian leviämisvaiheeseen.

Hyvinvointiyhtymä ja alueellinen koronayhteistyöryhmä päättivät keskiviikkona myös uusista rajoitustoimista. Niistä voit lukea lisää täältä.

Koronan leviäminen koettelee Lahtea, kaupunki ja hyvinvointiyhtymä kertoivat miten tästä eteenpäin – uusia ravintolarajoituksia ennakoidaan

Hyvinvointiyhtymä tiedotti torstaina myös joukkoaltistumisista kahdessa eri lahtelaisessa ravintolassa. Henkilö, joka on sittemmin sairastunut koronaan, on asioinut lauantaina 21. marraskuuta ravintolassa Wanha Mestari kello 19.30-21.30 ja ravintolassa Butcher & Banker kello 21.30-23.00.

Hyvinvointiyhtymä kehottaa edellä mainittuina ajankohtina kyseisissä ravintoloissa asioineita seuraamaan oloaan ja hakeutumaan koronatestiin, mikäli heille kehittyy oireita.

Katso Päijät-Hämeessä voimassa olevat koronasuositukset ja -rajoitukset

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alue siirtyi leviämisvaiheeseen – varmistettuja uusia koronavirustartuntoja 35

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut