Lahtelainen Tiina Murro uskoo hyvän kierrättämiseen ja avaa virtuaalisen joulukalenterin, jonka luukuista aukeaa myös hyväntekeväisyysyllätyksiä

Elämään kuuluvat myös tummat sävyt. Tiina Murro on itse saanut apua vaikeina aikoina ja haluaa muistuttaa, että avun pyytämisessä ei ole mitään hävettävää. Sami Kuusivirta

Tiina Murro syntyi 38 vuotta sitten, joulupäivänä. Kätilö oli todennut vanhemmille, että täältähän tuli tällainen Tiina-tonttu. Vanhemmat olivat ihmetelleet, mistä kätilö tiesi heidän ajatelleen nimeksi Tiinaa.