Linja-autopysäkkien näytöillä nähdään taidetta koko ensi vuoden ajan. Lahden Seudun liikenteen (LSL) pysäkkinäytöillä näkyvät taideteokset on valittu.
Ensimmäisenä teoksena ilahduttaa tammikuussa Laura Konttisen Talo sarjasta Kun mustarastaat palaavat. Sen jälkeen kuukausittain nähdään uusi teos muilta mukaan valituilta taiteilijoilta.
Taideteokset tulevat 16 pysäkkinäytölle. Näyttöjä on Lahden Matkakeskuksen ja torin kaikilla pysäkeillä sekä muutamalla keskustan vilkkaimmalla pysäkillä. Teoskuva on näkyvissä yhtä aikaa aikataulutietojen kanssa.
Matkakeskuksen infonäytöillä nähdään myös taideteoksia Lahden museoiden kokoelmista. Nämä teokset käsittelevät ympäristöpääkaupunkivuoden teemoja.
Konttisen lisäksi työryhmä valitsi teoksen 11:ltä muulta taiteilijalta. He ovat: Ilkka Aho, Carine Fabritius, Anna-Liisa Kankaanmäki, Laura Konttinen, Kalle Lampela, Elena Liseytseva, Matti Närekangas, Elina Ruohonen, Timo Rytkönen, Jarkko Räsänen, Janika Salonen ja Mikael Valjakka. Mukana on taiteilijoita sekä Lahdesta että muualta maasta.
Lahden seudun liikenne, Lahden uusi taide-, juliste- ja muotoilumuseo, Lahden kaupunkiympäristö ja Taiteen edistämiskeskus hakivat loka-marraskuussa teoksia näytettäväksi LSL:n pysäkkinäytöissä osana Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden 2021 ohjelmaa. Hakijoita oli yhteensä 202 ja teosehdotuksia saapui yli 600.
Teokset valinnut työryhmä kertoo tiedotteessaan olleensa erittäin vaikuttunut ehdotusten korkeasta tasosta ja hankkeen saamasta laajasta kiinnostuksesta. Haku innoitti taiteilijoita ympäri Suomea.