Lahden Palvelutori triplaa neliönsä ensi vuonna, luvassa parannuksia myös asiointiin

Trion kakkoskerroksessa sijaitsevan Palvelutorin neliöt kolminkertaistuvat. Mirja Hussain

ESS

Tammikuussa Lahdessa kauppakeskus Triossa avattu Palvelutori laajenee ensi vuonna 2 000 neliöllä, eli nykyisestä 1 000 neliöstä 3 000 neliöön. Samalla sen palvelutarjonta monipuolistuu, kertoo kaupunki tiedotteessa.

Palvelutorin tiloissa Trion kakkoskerroksessa toimivat tällä hetkellä useiden kaupungin palveluiden asiointi- ja neuvontapisteet, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ohjaus- ja neuvontapalveluita, te-palveluiden ohjaus ja neuvonta sekä Kelan palvelupiste. Kaupungin omista toimijoista mukaan on uutena tulossa työllisyyden kuntakokeilu.

Palvelutori laajenee nykyisten tilojen viereen. Laajennus avataan vaiheittain ensi vuoden aikana.

Uusien tilojen luvataan tarjoavan entistä joustavampia mahdollisuuksia tilojen ilta- ja viikonloppukäyttöön. Myös asiointia kehitetään. Palvelutorille tulee esimerkiksi uusia asiakaskoneita, joten sähköisen asioinnin mahdollisuudet paranevat, sanoo Palvelutorin projektipäällikkö Laura Packalén-Vehko.

Lahden kaupunki ja Lahden Talot tarjoavat asumisneuvontaa jatkossakin

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut