"Hän tuli unessa käymään" – ESS:n lukijat kertovat kokemuksistaan kuolleiden kohtaamisesta

Keräsimme ESS.fissä lukijoiden kokemuksia kohtaamisista edesmenneiden läheisten kanssa. Kokemuksissa on paljon yhteistä. Useimmille ne ovat olleet rauhoittavia ja myönteisiä.

Lukijoiden kokemukset edesmenneiden läheisten kohtaamisesta:

"Mummi kävi unessa, halasi kovasti, sanoi, "miksi itket enhän minä ole kuollut". Heräsin, halaus tuntui vielä.

Edesmennyt eno seisoi kadun toisella puolella ja hävisi kun linja-auto meni ohi.

Veljen kuoleman jälkeen, kun makoilin sängyllä, joku otti varpaasta kiinni ja heilutti jalkaa. Joskus kotiin tullessa myös asunnossa tuoksuu veljen partavesi ja nahkatakki."

"Isän kuoltua neljä vuotta sitten istuin kotonani sohvalla katsomassa televisiota. Äkkiä jokin hahmo juoksi kovalla vauhdilla ylös taloni portaita, näin sen sivusilmällä. Tuntui kammottavalta, joten heitin kovaäänisesti "kyllä minä sinut näin!" Astraalihahmo ei koskaan enää ilmestynyt. Kävikö isä katsomassa miten voin ja elän?

En itse haluaisi elämän jälkeen jäädä tänne hillumaan. Mieluummin synnyn uudestaan tai täysin poistun olemassaolosta."

"Tuli minun uniini ja sanoi että kaikki järjestyy ja jatka elämääsi. Outoja tunteita, mutta pääsin pahimman surun yli."

"Ystäväni kuoli vuosi sitten lokakuun lopulla. Häneltä sain sitten tämän vuoden huhti-toukokuun vaihteessa yöllä sellaisen viestin, jonka tunsin vielä aamulla tunneaistimuksena. Se lähetti viestin, että "tulkaa käymään haudallani, olisin tyytyväinen ja ylpeä siitä". Aamulla kun heräsin, otin yhteyttä asiaa koskettaviin henkiöihin, ja seuraavana päivänä olimme hänen haudallaan. Tiedän ja uskon että hän oli asiasta erittäin tyytyväinen. Vaikka miehiä olemmekin, niin tiedän että hän tykkää kukista paljon, ja veimme samalla kukkasia haudalle. Hän varmasti ilahtui siitäkin paljon. Harvoin uskon ja luotan tällaisiin, mutta nyt oli semmoinen, että kyllä nyt piti ottaa koppi viestistä ja toimia sen mukaisesti."

"Puolisoni oli henkisesti vakavasti sairas. Unessa kuollutta appeani kuljetettiin autolla avonaisessa arkussa. Liikennevaloissa rautatieaseman kohdalla kosketin häntä jalkaan, jolloin appi avasi silmänsä, hymyili ja nyökkäsi. Tästä meni muutama viikko ja puolisoni päätti elämänsä."

"Kokemukseni ajoittuvat vuosien 1987–2016 välille. Kohtasin uudella paikkakunnalla yllättäen nuoruudenihastukseni vuonna 1987. Olimme molemmat kotoisin samasta kaupungista Etelä-Suomesta, ja siinä vaiheessa seurustelimme jo omilla tahoillamme. Tämän jälkeen vuosien varrella tapailimme toisiamme silloin tällöin. Aikaa kului, ja itse olin jo muuttanut takaisin entiseen kotikaupunkiini. Vuosien tauon jälkeen aloimme taas pitää yhteyttä, vaikka asuimme eri paikkakunnilla. Suureksi surukseni uudelleen kohtaamani läheinen nukkui pois sairauden uuvuttamana 2015. Kävin kesällä 2015 meren rannalla jättämässä jäähyväiset paikalle, jossa meidän oli tarkoitus pitkän tauon jälkeen vielä kohdata. Marraskuussa 2015 seuratessani puolihuolimattomasti televisiosta jonkin ohjelman väliaikamainosta, havahduin siihen, että mainos oli kuvattu juuri sillä kohdin merenrantaa, jonne ruusujäähyväiseni jätin. Tietyt päivämäärälukematkin osuivat ihmeellisesti kohdilleen. Vuonna 2016 erään tv-ohjelman (lyhyen dokumentin) yhteydessä yhtäkkiä tv-ruudussa useamman kerran näytettiin sitä kadunpätkän kohtaa (linja-autopysäkkiä), jossa täysin sattumalta reilun 10 nuoruudenvuoden tauon jälkeen vuonna 1987 yllättäen kohtasimme."

"Minun rakas mummoni, joka on kuollut kauan sitten, tuli minun uneeni. Ilmestyi ja sanoi, että te elätte täällä toisenlaista elämää kuin siellä eletään, missä hän on. Sen jälkeen poistui. Koskaan aikaisemmin jo edesmenneet eivät ole puhuneet unissani, vaan tämä mummoni. Mummoni oli uskovainen, kiltti ja hyvä mummo. Kaipaan häntä todella paljon."

Ennen vainajien pelättiin tulevan kostamaan kuolemansa tai peräti tappamaan läheisensä – spiritismin suosion nousun myötä kuolleisiin läheisiin alettiin suhtautua lämpimämmin

"Olin mennyt nukkumaan enkä heti saanut unta. Availin silmiäni, ja yhtäkkiä isäni kurkkasi eteisestä makuuhuoneeseen. Kun huomasin hänet, hän hävisi. Sanoin ääneen: "isä tule tänne viereeni nukkumaan". Sen jälkeen sain heti unen ja nukuin todella rauhalliset yöunet. Näköjään isäni on läsnä, kun tänä päivänä on hyvä nukkua eikä sen koommin ole isä-näkyjä ollut. Isä oli rakkain ja kaipaan iäti."

"Isäni kuolemasta jo yli seitsemän vuotta. Muutaman kerran olen hänet unessa tavannut. Kerran hän on puhunut minulle, mutta muissa unissa hän on vain tuijottanut minua. Isäni tapaaminen unissa on ollut ok, ja vain se puhumattomuus hieman minua kummastuttanut. Kohtaamisista on jäänyt hyvä ja turvallinen olo pitkäksi aikaa."

"Mieheni äidin kuolemasta on jo yli 10 vuotta. Pari kertaa tunsin selvästi hänen läsnäolonsa ja näin ikään kuin liikehdinnän ja hyvin ohuen hahmon vilahtavan eteisen poikki tiskatessani keittiössä. Tiskipöydän ääreltä oli suora näköyhteys eteiseen. Ei tuntunut pahalta."

"Mieheni isän kuolemasta tulee kohta 21 vuotta. Olimme hänen kuolinvuoteensa äärellä. Hän menehtyi ALS-sairauteen. Hän sai sanotuksi, että pitäisin häntä kädestä kiinni. Kuollessaan tunsin hänen sielunsa kosketuksen vasemmassa käsivarressani ja siihen jäi viirumainen jälki joksikin aikaa. Huomasin kesällä sen jäljen kuultavan heikosti samassa kohtaa. Tuntui hyvälle hänen kosketuksensa."

"Olin viinimarjoja keräämässä, kun yhtäkkiä näin useampi vuosi sitten kuolleen anoppini kävelevän marjapuskille päin. Totesin, että on varmasti kypsiä marjoja, anoppi pysähtyi ja katosi. Kummallinen olo jäi, mutta hyvä sellainen. Usein marjoja hänen kanssaan tuli kerättyä ja opin, että liian aikaisin kerätyt marjat menee keittäessä hyytelöksi."

"Siskoni poika oli kuollut. Hän soitteli minulle usein. Meillä oli aina hauskaa, kun juttelimme. Pidimme toisistamme. Olin nukkumassa ja tunsin viileän ilmavirran kasvoillani. En heti avannut silmiäni ja mietin mikä se oli. Tarkastin ikkunat, ne olivat kiinni. Ei myöskään lintua sisällä, joten tuumasin, että Kari kävi sanomassa hyvästit."

"Omaiseni oli jo iäkäs kuollessaan, mutta sairastuminen tapahtui nopeasti. Oma elämäntilanteeni ei sallinut sairaalavierailuja, ja kun lupa tuli, kuoli mummo ennen kuin ehdin paikalle. Tämä vaivasi minua vuosia ja surusta en tahtonut päästä eroon. Noin viisi vuotta mummon kuoleman jälkeen näin unen. Unessa mummo hyppeli kukkakedolle selvästi nuorempana, hymyssä suin. Itse olin unessa lapsi ja laskin pulkalla mäkeä. Mummo katsoi minuun ja sanoi: "älä itke, katso, minulla on kaikki hyvin". Tämän unen jälkeen murhe helpotti."

"Kerron kokemukseni, sitä mitenkään tulkitsematta. Jokainen voi tulkita sen kuinka haluaa. Isäni kuolema on ollut suurin suru tähänastisessa elämässäni. Pari viikkoa isäni kuoleman jälkeen olin käymässä siskollani. Poistuessani kerrostalosta ihmettelin, kuinka ympärilläni oli täysin hiljaista, en kuullut liikennettä, en tuulta tai lintuja, en edes askeliani tai vaatteiden kahinaa. Syrjäsilmällä huomasin ihmisen, joka kaiketi seisoi jonkun toisen lähellä. Ihmettelin miksi ihminen oli pukeutunut täysin valkoiseen, se oli poikkeuksellinen asuvalinta, hieman outo. Jatkoin matkaani täydessä hiljaisuudessa autolleni, kun kuulin näiden ihmisten keskustelusta tämän lauseen: "Mä kattelen tuolta pilvenreunalta." Välittömästi vilkaisin taivaalle pilviä ja ajattelin isääni. Mitään muuta en keskustelusta kuullut. Kävelin autolle ja lähdin kotiin. Vasta myöhemmin pohdin tarkemmin tätä hetkeä."

"Hän tuli unessa käymään. Naureskeli, että pakko oli tulla vaikka ei oikeastaan enää olisi saanut. Hän vastasi kaikkiin kysymyksiini, joita alitajunnassani oli ilmeisesti pyörinyt. Olen varma, että hän kävi oikeasti. Yhdessä yössä suruni muuttui iloksi. Ulkopuolisille tämä tietysti vaikuttaa vain unelta. Ymmärrän hyvin, ettei tällaista tietoa pysty oikein ottamaan vastaan, jos ei ole omalle kohdalle osunut."

"Veljeni seisoi hymyillen vieressäni, kun itse olin tiskipöydän ääressä touhuamassa. Pian hän katosi, ja minua harmitti, etten lopettanut työtäni ja keskittynyt häneen – ehkä hänellä olisi ollut jotain asiaa.

Kuljin kävelytietä kotiin ja kiukuttelin mielessäni jostain asiasta, kun näin poikani isän pään ylhäällä virnistelemässä minulle. Minua nauratti, ja ajattelin, että joo joo, en valita enää. Toisen kerran hän ilmestyi keittiön oviaukkoon tuttuun tapaansa myhäilemään ja katosi pian. Kaikki kohtaamiset olivat myönteisiä ja olin ilahtunut niistä. Ne tapahtuivat aika pian kuoleman jälkeen, mutta eivät heti syvimmän surun vaiheessa."

"Isäni ja kaksi veljeä hukkuivat 1993 lokakuun alussa. Tuli saman vuoden marraskuu, kun isäni tuli unessa. Asuin omakotitalossa ja ovikello soi. Menin avaamaan takaoven, jossa ei ollut ovikelloa. Isä tuli ilmielävänä. Kädessään hänellä oli puolen litran mansikkajogurttipurkki. Purkin pohjalla oli vähän multaa ja pieni vanhanpojan kaktuksen taimi. Isä ojensi sen minulle ja sen jälkeen laittoi kätensä sydämen päälle ja liukui pois. Samaan aikaan tyttäreni odotti ensimmäistä lasta. Sanoin hänelle, että isä toi sinulle pojan, tuleva lapsi on poika, kuten olikin.

Toisen kerran isäni tuli unessa, kun hän oli kotipaikkakuntani ostoskeskuksen parkkipaikalla pyörätuolissa. Kysyin häneltä, täälläkö sinä oletkin, hänen vastaus: ”täällä”, mutta et saa kertoa minun olosta.

Viimeinen uni vahvisti, että jos isä olisi saanut elää, hän olisi joutunut pyörätuoliin, hänen jalat olivat huonossa kunnossa.

Molemmat unet antoivat itselleni voimaa jaksaa menetys."

"Kolme kohtaamista on ollut aviomieheni kanssa. Se oli jännä ja konkreettinen kokemus. Yksi liittyi hänen "töihin lähtöön". Minun täytyi hänelle kertoa, että "firmassa ei ole enää hänelle huonetta". Yritys on muuttanut toiseen paikkaan. Muistan ne hyvin, vaikka tapahtumista on noin 20 vuotta."

"Olin menossa sumuisen joulukuun sateella katsomaan jo haudattua äitiäni mieheni kanssa kun monttumaan porteista lähdimme eteenpäin kulkemaan sateenvarjoa pidellen, pysähdyin ja jähmetyin paikalleni. Mieheni oli mennyt toista kautta jo katsomaan edesmennyttä isäänsä. Olimme sopineet, että näemme äitini haudalla. Jähmettyneenä katselin sivuprofiilia naisesta, joka seisoi katsoen maahan, ei liikahtanut yhtään. Hänellä oli yllään luonnonvalkea viitan tapainen jakku ja pitkä hame, päässään hattu, jossa oli karvaa, asuluomuksessa oli kultaista hohtavaa kirjailua. Säpsähdin, kun mieheni huusi minulle, että ala tulla sieltä. Minä en saanut sanaa suustani ja hän tuli vierelleni ja kysyi, mikä nyt on. Minä kysyin, miksi tuo nainen ei liiku, mieheni katsoi ja ei nähnyt mitään, mutta minä näin koko ajan. Lopulta mies otti kädestäni ja veti minut mukaansa kohti äitini hautaa. Kävelin ja näin hahmon. Kun olimme ohittaneet kohdan jossa hahmo seisoi, en nähnyt sitä enää. Palatessamme haudalta, ohittaessa jälleen kohdan jossa tuo hahmo seisoi, näin sen jälleen, mutta mieheni ei. Mieheni katsoi silmiini ja kysyi, ihanko totta näit, mutta hän ei, siihen vastasin, että kyllä minä näin. Isälleni kerrottua tuon saman, hän sanoi jotta niin, ei niitä kummituksia joka päivä näe. Ilmestys oli upea, kun lyhdyt paloivat ja vettä satoi, eikä kello ollut kuin kuusi iltasella. Hahmo ilman siipiä, ei muistuttanut äitiäni, mutta jumalaisen kaunis, ainutlaatuinen."

"Isäni eläessä puhuimme joskus kuoleman jälkeisestä elämästä, onko sitä laisinkaan. Minä tokaisin, että sitten kun aika jättää sinut ja jos minä vielä elän, niin voisitko pudottaa vaikka kynän lattialle, jotta tietäisin kuoleman jälkeisen sielun elävän. Lisäsin, jotta mieluiten päivän aikana, jottei yöllä tarvitse kummitella. Kauhistuneena ja onnesta soikeana sain tämänkin kokea. Istuin isäni asunnossa hänen lempituolillaan, kello oli noin puoli viisi iltapäivällä, kun kännykkääni selatessani säpsähdin kolaukseen. Vanhan harmonin päältä oli kynä tippunut itsestään. Tuossa on laidat, joten kynä ei pysty sieltä itsestään tipahtamaan. Hymyn valloittamana nousin tuolilta ja sanoin: Tervetuloa iskä kotiin, istu alas, otatko kahvia kenties ja piparin.""

Vainajakokemukset ovat usein niin vahvoja, että ne asettuvat aikaisempien uskomusten yläpuolelle – "Usein sydämellä ymmärtää tällaiset asiat parhaiten"

"Olin sairaalassa, kriittisessä tilassa hyvin vaikean leikkauksen jälkeen. Ilman mitään muita aistimuksia tunsin edesmenneen isäni karhean työmiehenkäden kosketuksen olkavarrellani, kuin hän olisi sanonut, että alahan Likka heräillä."

"Isäni oli pitkään saattohoidossa, hänen kuolinaikaansa olin töissä, katsoin kelloa ja se oli tasan 15. Tuli tunne, etten taida ehtiä isää enää näkemään. Olin töissä kello 16:een saakka. Hän oli kuollut terveyskeskuksessa juuri kello 15. Tuntui kuin hän olisi ottanut jotenkin yhteyttä kuollessaan – eli jonkinlainen etiäinen?"

"Äitini nukkui pois 11.2.2013, ja silloin meni 5 viikkoa ennen kuin hänet siunattiin ja haudattiin Sulkavalle. Siunauksen jälkeen yksi arkipäivä iltapäivällä olin laittamassa kotona kahvia itselleni, niin tunsin ensin lämmön tunteen selkäni takana ja sitten kevyen kosketuksen vasemmalla olkapäähän. En kääntynyt katsomaan, mutta sanoin ääneen "äiti", koska olin ihan varma siitä. En halunnut rikkoa sitä tunnetta ja koskaan en unohda sitä, äiti oli tosi rakas."

"Minulla on kokemus joka ajoittuu äitini kuoleman aikaan viime vuoden huhtikuulta. Äitini kuolema oli jo jonkin aikaa odotettavissa oleva tapahtuma. Se ei siis tullut yllätyksenä. Sen sijaan jonkinlainen yllätys oli, että toisena päivänä tapahtuman jälkeen, kun olin huoneessani ja luin jotain internetistä, alkoi tuntumaan että selkäni takana on joku. Samaan aikaan tunsin äärimmäisen voimakkaana äidin tutun tuoksun. Jopa niin voimakkaana, että sanoin tahtomattani ääneen "äiti", ja vilkaisin taakseni. Siellä ei ollut ketään, mutta tunne hänen läsnäolostaan jatkui senkin jälkeen. Puhuin sittemmin asiasta äidin siunauksesta vastaavan papin kanssa, jolloin hän sanoi ettei tämä ollut ensimmäinen tapaus kun hänelle kerrotaan vastaavasta tuntemuksesta. Hän lisäsi, että joissakin uskonnoissa pidetään yleisenä ajatuksena sitä että vainaja viipyy läheisten luona joitakin vuorokausia kuolemansa jälkeen. Tämä kokemus oli hämmentävä enkä löydä sille mitään loogista selitystä. Muistin tapauksen jälkeen kuitenkin äitini sanat noin vuoden takaa ennen hänen kuolemaansa. "Jos sen rajan tuolla puolen on elämää, ja on mahdollista tulla käymään luonasi, minä teen sen." En tiedä, oliko tämä jollakin tavalla sidoksissa koettuun tuntemukseen vai ei, mutta omalla tavallaan haluan uskoa äidin toteuttaneen lupauksensa."

"Isäni kuoli kaksi vuotta sitten. Saimme viettää yhteisiä vuosia hänen kanssaan yli 60 vuotta, joten hänen lähtönsä tästä elämästä kosketti minua melkoisesti. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään kokemuksia hänen kuoleman jälkeen, että hän olisi ilmestynyt minulle tai tullut uniin. Viime keväänä kuitenkin peltotöitä tehdessäni jotenkin tuntui, että isäni oli "mukana" siellä traktorin ohjaamossa ja neuvomassa. Oli aika erikoinen tunne, kun joku sanoi, että "älä nyt ota tätä niin vakavasti, kyllä se näinkin onnistuu". Vaan erikoisin juttu tapahtui nyt syksyllä muutamia viikkoja sitten. Olimme vaimoni kanssa nukkumassa vielä sunnuntaina aamulla, kun heräsin uneen, missä olin itse meidän eteisessä yöpuvussa ja isäni tuli meidän wc:stä eteiseen sellaisena nuorena miehenä kuin muistan hänet lapsuudestani sunnuntaisin valkoisessa kauluspaidassa ja suorien housujen kanssa, tukkakin oli vielä hyvin tumma. Hän toivotti minulle hyvää huomenta ja totesi, ettemme ole vielä tänään tavanneetkaan ja tuli halaamaan minua siinä unessa. Heräsin unesta tuohon isäni halaamiseen, joka ei ollut lainkaan epämiellyttävä kokemus. Oli aika erikoinen tunne herätä niin toden tuntuisesta unesta, vaikka isäni ei minua koskaan halannutkaan. Ihan hyvällä mielellä jäin tuota unta muistelemaan, soitin jopa siitä sisarelleni ja kysyin vielä häneltäkin, että muistaako hän isämme meitä koskaan halanneen. Sisarenikaan ei muistanut, että isämme olisi koskaan meitä halannut, hän kyllä muuten osoitti huomionsa ja viimeisinä vuosinaan kätteli sisareni aina hänen lähteissään vanhempieni luota, kuten tapaaminen olisi aina viimeinen. Isäni tuhka on haudattu hänen kotitalonsa tontille maatilamme pellon laitaan hänen toiveidensa mukaisesti."

"Kaikki alkoi jo 90-luvun alkupuolella, kun tiemme veljeni kanssa erosivat. Itse olen vanhempaa veljeäni noin 10 vuotta nuorempi. Olimme olleet sitä ennen varsin läheiset ikäerosta huolimatta. Syksyllä 2010 samoihin aikoihin kuin nyt, sain eräänä sunnuntaiaamuna suru-uutisen veljeni vanhimmalta pojalta, että veli oli kuollut yllättäen tapaturmaisesti hukkumalla. Hautajaiset oli sovittu kolmen viikon päähän perjantaiksi. Pari päivää aikaisemmin keskiviikkoaamuna vaimoni oli lähtenyt töihin aamuyöllä ja jäin itse vielä nukkumaan, mutta jotenkin havahduin että en ollut ihan yksin makuuhuoneessa. Aluksin luulin näkeväni unta, mutta unet haihtuvat yleensä hyvin nopeasti mielestä. Kyseinen tapahtuma on jäänyt muistiini hyvin selkeästi sekä voimakkaasti. Tunsin, että veljeni oli läsnä ja palasimme yhdessä niihin aikoihin kun asiat olivat vielä hyvin. Pelasimme jotain lätkäpeliä keskenämme ja juttelimme niitä näitä. Muistan, että hänellä oli joku vanha vähän nukkavieru ja lämmin villapaita yllänsä. Sitten hän sanoi, että hänen on lähdettävä hyvästelemään vielä ystäviään ja kavereitaan koska kahden päivän jälkeen hänen on lähdettävä pois. Halasimme toisiamme lämpimästi ja tiesin, että annoimme toisillemme anteeksi kaikki menneet vuodet. Sitten veljeni poistui pitkään käytävään sekä heilautti vielä kättään hyvästiksi käytävän päässä poistuessaan. Tämän jälkeen heräsin ja näin kuinka tumma savu leijui makuuhuoneen katossa ja hälveni hiljaa pois. En tuntenut että olisin nähnyt painajaista, vaan oli hyvin lämmin ja vapautunut olotila. Olimme tehneet sovinnon. En ole kokenut ennen enkä jälkeenpäin vastaavaa."

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut